Kermainen lohikeitto ja tillipesto

Lohikeitto
Lohikeitto

Viime päivinä ja tänään on iloittu auringon lämmöstä, ainakin jo jonkinlaisesta ja ulkoruokailusta. Kesäfiilis on ollut aistittavissa jokapuolella. Olen kahvitellut ihastuttavassa kesäkahvilassa Tullisaaren Deckerin huvilassa, syönyt gourmetherkkuja Kansalaistorilla Taste of Helsingissä, herkutellut ravintola Juuren villiyrttiwokilla Stadin puutarhurin peltojen vieressä Helsinki-päivänä ja sitten nauttinut vielä omalla pihalla kermaista lohikeittoa tillipeston kera.

Lohikeitto ja tillipesto
Lohikeitto ja tillipesto

Lohikeitto on kesäruokaa parhaimmillaan, vaikka toimii se toki muinakin vuodenaikoina. Herkullinen keitto tuunataan tällä kertaa tillipestolla. Se tuo mukavaa vaihtelua perinteiseen lohikeittoon. Lisäksi pöytään katetaan saaristolais- ja ruisleipää sekä voita.

Ihania kesäpäiviä!

Kermainen lohikeitto ja tillipesto

6 perunaa
3 porkkanaa
3 lehtisellerin vartta
purjon valkoinen osa
600 g lohta
1,2 l vettä + 4 rkl kalafondia
1 laakerinlehti
10 maustepippuria
2 rkl sitruunan mehua
2 dl kuohukermaa
tilliä
ruohosipulia

Valmistus:

Kuori perunat ja porkkanat. Leikkaa pieniksi paloiksi. Leikkaa purjo ja lehtiselleri viipaleiksi.

Ota lohesta nahka pois ja leikkaa suupaloiksi.

Keitä vesi. Lisää mausteet. Lisää vihannekset. Kypsennä noin 15-20 minuuttia, kunnes vihannekset ovat kypsiä.

Lisää lohi ja kerma. Kiehauta. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Lisää hienonnetut yrtit.

Tarjoa sellaisenaan tillipeston ja hyvän leivän kera.

Tillipesto

½ nippua tilliä
2 rkl sitruunan mehua
½ valkosipulinkynsi
½ dl auringonkukan siemeniä paahdettuna
1 dl oliiviöljyä
½ dl parmesaanijuustoa raastettuna
suolaa
pippuria

Valmistus:

Soseuta kaikki ainekset monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella.

Kaipaatko lisää pestovinkkejä? Katso lisää: Herne-minttupesto, pinaatti-cashewpesto, lehtikaali-saksanpähkinäpesto, punajuuripesto ja avokado-sitruunapesto.

Saatat tykätä myös

2 kommenttia artikkeliin ”Kermainen lohikeitto ja tillipesto

  1. Kermainen lohikeitto on niin hieno ruoka, että sitä kelpaa tarjota vieraillekin 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *