Unelmakuohkea puolukkabostonkakku

Puolukkaboston ja Veikka 2
Voi, mikä pullan kaipuu iski jo muutama päivä sitten, kun selailin vanhoja ruokalehtiä. Löysin vanhasta Ruoka & Viini lehdestä houkuttelevan puolukkaisen bostonkakun ohjeen, josta muokkasin mieleisen. Pullat ja puolukat ovat molemmat makuuni. Kas kun en ole aikaisemmin yhdistänyt niitä.

Bostonkakku oli lisäksi helppo tehdä. En ole mikään kakkukeisarinna ja jostain syystä olin kuvitellut bostonin hankalaksi. Se oli turha pelko. Aikaa hieman kului leipomiseen ja kohottamiseen, mutta mikään vaihe ei ole kovin vaikea.

Melko pienillä ponnistuksilla syntyi siis ihan juhlava pullaleivonnainen. Tällä kertaa pienen nimpparisankarin kunniaksi. Puolukkaboston oli myös lasten mielestä erittäin HYVÄÄ!

Onnistumisesta innostuu, joten bostonia teen vielä varmasti monta kertaa uudelleen ja uusia bostonvariaatioita itää jo mielessä!

Puolukkaboston K

Puolukkabostonkakku

3 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
¼ tl suolaa
1 keltuainen
2 tl jauhettua kardemummaa
1 dl sokeria
4 dl spelttijauhoja ( voit käyttää myös pelkkiä vehnäjauhoja)
4 dl vehnäjauhoja
100 g pehmeää voita

Täyte:
100 g voita
1 ½ dl fariinisokeria
½ tl jauhettua inkivääriä
1 rkl kanelia
¼ tl jauhettua neilikkaa
2 dl puolukkasurvosta

Vuokaan:
voita
Voiteluun:
1 kananmuna

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maitoon. Lisää suola, sokeri, keltuainen, kardemumma ja sokeri ja vähitellen jauhot. Lisää loppuvaiheessa pehmeä voi. Alusta taikina kimmoisaksi taikinaksi.

Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi. Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle työtasolle ja vaivaa ilmakuplat pois. Kauli taikina noin 30 x 50 cm levyksi.

Vatkaa täytteen voi ja sokeri ja lisää mausteet vaahtoon. Levitä voi-sokerivaahto taikinalevylle. Lisää päälle puolukkasurvosta. Kääri taikina tiukalle rullalle ja leikkaa 9 palaan. Kakun keskellä oleva pala voi olla korkeampi, ettei keskus painu liikaa kakun jäähtyessä.

Aseta pullakääröt voideltuun vuokaan ( Ø noin 25 cm). Jätä pullapalojen väliin noin 1 cm kohoamisvaraa. Peitä vuoka ja anna kohota noin puoli tuntia.

Voitele kohonneet pullakääröt kananmunalla. Paista puolukkabostonia noin 30-40 minuuttia 200 asteisessa uunissa, kunnes kakku on saanut kauniin värin. Peitä boston foliolla, jos se alkaa tummua liikaa.

Koristele tomusokerilla.

Tomaatti-vuohenjuustokeitto

Tomaattikeitto
Lumista helmikuun alkua! Vihdoinkin lunta satoi runsaammin. Aamulla sai kaivaa lumikolan esiin, että pääsi postilaatikolle. Aamupalan jälkeen lumityöt jatkuivat. Lapset karkasivat pulkkamäkeen. Ulkoillessa nälkä iskee huomaamatta, joten silloin pitää keksiä jotain nopeasti valmistuvaa ruokaa. Tänään ratkaisu oli tomaatti-vuohenjuustokeitto!

Tuoreita tomaatteja syömme aika vähän talviaikaan, mutta tomaattimurskaa löytyy melkein aina kaapista. Tomaattisäilykkeet ovat maukas lääke tomaatin kaipuuseen talvella. Tuoreista tomaateista nautin mieluimmin kesällä, kun ne ovat saaneet lämpöä ja auringonvaloa riittävästi ja maistuvat makeilta. Toisin kuin taas talvella kasvihuoneessa kasvatetut tomaatit ovat melko mauttomia. Sen vuoksi vähän ihmettelinkin tänään Ylen Uutista, jossa kerrottiin, että kotimaiset tomaatit viedään nyt käsistä. Häh? Minä en ainakaan talvella taistele tomaateista !

Tomaattimurska on siis erittäin pätevä pohja tomaattikeittoon. Tähän tomaattikeittoon löytyi jääkaapista myös vuohenjuustoa. Se antaa keitolle oikein mukavaa makua. Keittoon voi laittaa myös esimerkiksi fetaa tai mascarponea, jos ei satu olemaan vuohenjuuston ystävä.

Sitten vain jotain pikkuherkkuhärpäkkeitä keiton päälle sekä herkullista Leipä ja Poika leipomon aprikoosileipää keiton kaveriksi. Nam!

Tomaatti-vuohenjuustokeitto

1 sipuli
2 lehtisellerin vartta
2 rkl tomaattipyrettä
2 prk tomaattimurskaa
noin 1 dl vettä
1 rkl Renee Voltaire liemijauhetta tai jotain muuta liemivalmistetta
1 tl paprikajauhetta
1 dl kermaa
150 g vuohenjuustoa

Kuori ja silppua sipuli. Kuullota kevyesti oliiviöljyssä. Lisää pieneksi paloiksi leikatut lehtisellerin varret ja tomaattipyre. Kuullota vielä hetki lisää.

Lisää tomaattimurska, liemijauhe, paprikajauhe ja hieman vettä, että keitto ohenee hieman. Keitä noin 15 minuuttia. Surauta sauvasekoittimella sileäksi.

Lisää kerma ja paloiteltu juusto. Anna lämmetä hetki, että juusto sulaa hieman keiton joukkoon.

Päälle: paahdettuja pinjansiemeniä, oliiviöljyllä ohennettua pestoa, yrttejä

Kaiden tomaateja

Herkullisen makuinen tomaatti on täynnä tärkeitä ravintoaineita ja vitamiineja. Tomaatin terveydellinen salaisuus piilee sen sisältämässä lykopeenissä. Tomaattimurskassa on itse asiassa enemmän lykopeeniä kuin tuoreissa tomaateissa.

Lykopeenin saannin on tutkimuksissa todettu suojaavan syöpä-, sydän- ja verisuonitaudeilta. Tomaatti sisältää myös A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia, C-vitamiinia ja monia kivennäisaineita, esimerkiksi kaliumia.

Mehevä munakoisopaistos

Munakoisopaistos
Munakoisopaistos on yksi parhaimpia talviruokia ja se mielettömän herkullinen kasvisruoka. Munakoiso on toki jo sellaisenaan, esimerkiksi paistettuna maukas kasvis, mutta paistoksen täyteläisyyden takana ovat myös muutama juusto ja yrteillä maustettu tomaattipaprikakastike.

Juustoina käytin ranskalaista gruyère juustoa ja italialaista parmesaania. Usein munakoisopaistoksissa käytetään mozzarellaa, mutta minä olen mieltynyt uuniruoissa enemmän makean hedelmäiseen gruyèreen.

Ennen kuin paistos on valmis laitettavaksi uuniin, niin on pari tärkeää valmisteluvaihetta. Munakoiso viipaleiden ”itketykseen” varataan hetki. Pieni paistourakka myös kannattaa. Öljyssä pannulla paistaessa munakoisoviipaleet jo muuttuvat pehmeiksi ja houkutteleviksi herkkupaloiksi.

Tässä vaiheessa pitää olla rautainen itsekuri. Nyt on suurempi vaara kuin koskaan, että herkulliset vastapaistetut munakoisot houkuttavat syömään ne. Niiden päälle jos kaataisi tilkkasen hyvää punaista balsamicoa, hieman vastaraastettua parmesaania ja vähän vaikka tuoretta basilikaa…Siitäkin syntyisi oivallinen herkku, mutta ei, koska nyt tehdään paistos!

Paistetut munakoisot

Munakoisot jatkavat siis matkaa kiltisti tomaattikastikkeen ja juustojen kera noin puoleksi tunniksi uuniin. Tämän ruoan valmistukseen saa varata reilun tunnin aikaa, mutta se ei nyt haittaa. Talvella on mukava puuhastella keittiössä ja vielä hauskempaa on seuraavaksi herkutella maistuvalla paistoksella.

Munakoisopaistos vuoka

Mehevä munakoisopaistos

oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
500 g munakoisoa
2 paprikaa
1 prk tomaattimurskaa
1 rkl (ruoko)sokeria
timjamia ja meiramia tuoreena tai kuivattuna
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
125 g gruyère juustoa ohuina viipaleina

Päälle: 1-2 dl vastaraastettua parmesaanijuustoa

Leikkaa pestyt munakoisot noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Levitä munakoisoviipaleet leivinpaperin päälle ja sirottele pinnalle suolaa( = itketys).Anna vetäytyä puolisen tuntia. Pyyhi kosteus viipaleiden päältä.

Sipaise viipaleiden pintaan oliiviöljyä ja paista pannulla useassa erässä (tai kahdella pannulla) tai laita viipaleet leivinpaperin päälle 200-asteiseen uuniin 20 minuutiksi.

Leikkaa paprikat kuutioiksi ja hienonna valkosipuli. Kuullota valkosipulia kattilassa kevyesti öljyssä, lisää paprikakuutiot ja jatka kuullottamista muutama minuutti. Lisää päälle tomaattimurska, sokeri, suola, pippuri ja yrtit. Keitä hiljalleen noin 10-15 minuutia, kunnes paprikat ovat pehmeitä.

Voitele uunivuoka. Lado vuokaan kerroksittain munakoiso- ja tomaattikastiketta sekä murenna joukkoon juustoviipaleita. Säästä pinnalle viimeiseksi tomaattikastiketta.

Sirottele pinnalle parmesaaniraaste. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia, kunnes paistos on kauniin värinen. Anna vetäytyä hetki. Tarjoa rapean maalaisleivän kera.

Muutama vinkki vielä munakoisosta:

Munakoisot ja paprikat

Munakoiso on Välimeren keittiöissä tuttu raaka-aine, vaikka alun perin se onkin lähtöisin Intiasta tai Kiinasta. Ei heti tulisi mieleen, että munakoiso on tomaatin ja perunan sukulaiskasvi. Munakoison hedelmäliha on pehmeää ja vaaleaa, vähän sienimäistä. Sisällä on siemeniä, joita ei tarvitse poistaa.

Hyvä munakoiso on kiinteä ja kiiltäväpintainen. Se tuntuu kädessä vähän raskaalta. Pehmeä munakoiso on jo vanha ja kitkerä. Kova munakoiso on taas raaka. Kypsyys on sopiva, kun kuori antaa painattaessa hieman periksi.

Munakoiso on harvoin kitkerää, mutta karvasta makua voi vähentää ”itkettämällä” munakoisoa ennen käyttöä. Tällöin se viipaloidaan ja ripotellaan viipaleiden päälle suolaa. Suola saa vaikuttaa puoli tuntia, jonka jälkeen viipaleet pyyhitään talouspaperilla. Hikoilun aikana munakoisoja voi pitää painon alla, jolloin sen huokoisesta lihasta lähtee ilma ja se ei ime niin paljon öljyä paiston aikana.