Kurpitsa-salviapasta

Kurpitsa-salviapasta
Kurpitsa-salviapasta

Salvia on jännittävän aromaattinen yrtti, joka tuo aina mieleeni yhden lempiruokani kanaa saltimboccan. Sitä ruokaa ei edes voisi ajatella ilman huumaavan tuoksuista salviaa. Nyt kurpitsojen aikaan innostuin kokeilemaan kurpitsa-salviapastaa, jonka ohje tuli vastaan Ruokatorstai matkustaa kirjasta.

Kurpitsa-salviapasta
Kurpitsa-salviapasta

Yksinkertaisimmillaan salviapasta syntyy pähkinäisen makuisesta ruskistuneesta voista, parmesaanista, tuoreista salvian lehdistä, suolasta ja pippurista, mutta paahtuneet kurpitsan kuutiot ja sitruunanmehu piristävät salviapastaa oivallisesti!

Kurpitsa-salviapasta

noin 1 kg kurpitsaa ilman kuorta ja siemeniä
2-3 rkl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä
100 g voita
kourallinen tuoreita salvianlehtiä
2 rkl sitruunamehua
3dl raastettua parmesaania

400 g pastaa

Valmistus:

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuutioi kurpitsa ja nosta kuutiot leivinpaperilla vuoratun uuni pellin päälle. Pirskota päälle öljyä ja rouhaise päälle suolaa ja pippuria. Paahda kurpitsakuutoita uunissa noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä.

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja säästä noin ½ dl lientä.

Sulata voi pannulla salvialehtien kanssa. Jatka paistamista miedolla lämmöllä sen aikaa, että voi hieman ruskistuu.

Yhdistä pasta, paahtuneet kurpitsakuutiot, sitruunanmehu, parmesaaniraaste, voi-salviakastike ja tilkka keitin lientä. Rouhaise päälle vielä maun mukaan suolaa ja mustapippuria. Viimeistele annos halutessasi lautasella vielä pienellä lisäparmesaanilla.

Silakkapihvit, kaprismuussi & punasipulihilloke

Silakkapihvit, kaprismuussi & punasipulihilloke
Silakkapihvit, kaprismuussi & punasipulihilloke

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Tällä viikolla vietetään Stadin silakkamarkkinoita, joka on yksi Helsingin vanhimmista perinnetapahtumista. Sinne on joka vuosi pakko päästä nauttimaan markkinatunnelmasta. Tapahtuman kunniaksi poimin myös K-Supermarket Laajasalon kalatiskiltä mukaani silakkafileitä, joista valmistin rapeita silakkapihvejä, kaprismuussin ja etikkaisen punasipulihillokkeen kera.

Silakkapihvit, kaprismuussi & punasipulihilloke
Silakkapihvit, kaprismuussi & punasipulihilloke

Maukkaiden silakkapihvien herkullisuus nousee potenssiin sata, kun niiden päälle nostelee vielä punasipulihilloketta. Kirpeän etikkainen sipuli on mitä parhainta seuraa hieman rasvaiselle silakalle. Pottumuussi on perinteinen lisuke silakkapihveille. Kaprikset tuovat siihen mukavaa hapokkuutta. Keitetyt perunat maistuvat myös mainiosti silakkapihvien kanssa.

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Silakkapihvit, kaprismuussi & punasipulihilloke

Silakkapihvit:

noin 500 g silakkafileitä
1 dl kuohukermaa
2 keltuaista
1 rkl dijon-sinappia
1 ½ dl ruisjauhoja
suolaa ja valkopippuria
tilliä

Kaprismuussi:
1 kg jauhoista perunaa
2 ½ dl täysmaitoa
suolaa
voita

Punasipulihilloke:

2 punasipulia
¾ dl punaviinietikkaa
3 rkl sokeria
1 tl suolaa
½ dl oliiviöljyä
mustapippuria

Valmistus:

Tee ensin punasipulihilloke. Leikkaa sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Kiehauta etikka, sokeri ja suola kattilassa. Lisää joukkoon sipulit ja öljy. Mausta vasta rouhitulla mustappurilla. Jäähdytä.

Sekoita keltuaiset, kerma, sinappi ja ripaus suolaa. Laita silakkafileet marinoitumaan keltuais-kermaseokseen noin tunniksi jääkaappiin. ( Pakastepussissa on hyvä marinoida.)

Kuori perunat ja laita ne kiehuvaan suolalla maustettuun veteen. Valuta vesi pois, kun perunat ovat kypsiä. Soseuta perunat kuuman maidon ja voinokareen kera. Sekoita lopuksi joukkoon kaprikset.

Sekoita lautasella ruisjauhot, suola ja valkopippuri. Kääntele fileet molemmin puolin jauhoissa. Paista silakat voissa kuumalla pannulla kauniin ruskeiksi.

Tarjoa heti.

Kinuski-puolukkapuustit

Kinuski-puolukkapuustit
Kinuski-puolukkapuustit

Tänään vietetään pullan tuoksuista korvapuustipäivää, jota voi juhlistaa myös kinuski-puolukkapuusteilla. Raikkaat puolukat ja suloisen makea kinuski tekevät puusteista vastustamattoman hyviä.

Kinuski-puolukkapuustit
Kinuski-puolukkapuustit

Blogista löytyy myös perinteisten korvapuustien ohje ja pari vuotta sitten leivoin myös puolukkaisia puusteja korvapuustinpäivänä. Silloin puolukan seurana oli kookosta. Yhtä ihastuttava makupari kuin puolukka ja kinuski.

Kaloreiden laskenta kannattaa jättää johonkin toiseen päivään… 🙂

Pullantuoksuista päivää!

Kinuski-puolukkapuustit

Pullataikina:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 kananmuna
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
12-14 dl vehnäjauhoja
150 g pehmeää voita

Täyte:

2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
1 rkl voita

noin 4 dl puolukoita

Voiteluun: kananmunaa

Päälle: raesokeria

Lisäksi: muffinsivuokia

Valmistus:

Tee ensin kinuski. Keitä kattilassa hiljalleen kerma ja sokeri paksuksi kastikkeeksi koko ajan sekoitellen ( noin 10 minuuttia). Lisää lopuksi ruokalusikallinen voita.

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maitoon. Lisää sokeri, kananmuna, kardemumma ja sokeri. Sekoita ja lisää vähitellen jauhot sekä loppuvaiheessa pehmeä voi. Alusta taikina kimmoisaksi taikinaksi.

Kauli taikinasta kaksi suorakaiteen muotoista pitkää levyä. Levitä pinnalle ensin kinuskikastike ja ripottele sitten pinnalle puolukoita. Rullaa levy tiukasti ja leikkaa paloiksi. Nosta palat muffinsivuokiin.

Anna nousta liinan alla noin puoli tuntia. Voitele munalla ja ripottele pinnalle raesokeria.

Paista pullat kauniin ruskeiksi 200 asteessa noin 15 minuuttia.