Sitruuna-vadelmarahkapullat

Sitruuna-vadelmarahkapullat

Onkin vierähtänyt useampi kuukausi, kun olen viimeksi leiponut pullaa. Vastaleivotun pullan tuoksu on kyllä niin huumaavaa, että kyllä kannatti jo sen takia jälleen tähän hommaan ryhtyä. Puhumattakaan miten palkitsevaa onkaan se uunituore mehevä pulla!

Sitruuna-vadelmarahkapullat

En toki aina, mutta monesti olen ollut leivonnassa sellainen voin nimeen vannova. Viime aikoina kelkkani on kääntynyt myös leivonnassa yhä enemmän pehmeiden rasvojen puolelle ja tänä vuonna voin käyttöni onkin ollut aivan minimaalista. Ja pulla on hyvä esimerkki siitä, että lopputulos ilman voita ei ole yhtään huonompi, vaan erinomaisen hyvä pulla syntyy myös esimerkiksi juoksevalla rypsiöljyvalmisteella.

Sitruuna-vadelmarahkapullat

Kaipasin myös pulliin raikkautta, jolloin rahkatäyte onkin niihin nappilisäys, etenkin sitruunalla ja vadelmilla täydennettynä. Nämä mehevät rahkapullat ovat oikein ihania maaliskuista viikonloppua piristämään tulppaanien kera!

Sitruuna-vadelmarahkapullat

Sitruuna-vadelmarahkapullat (12-13 kpl)

3 dl (kaura)maitoa
1 muna
1 tl kardemummaa
½ tl suolaa
1 dl sokeria
1 ps kuivahiivaa
7-8 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl huoneenlämpöistä sunnuntai juokseva rypsiöljyvalmistetta

täyte:
2 ½ dl rahkaa
1 kananmuna
¾ dl sokeria
1 rkl sitruunanmehua
½ (luomu) sitruunan raastettu kuori
1 dl (pakaste) vadelmia

(raesokeria)

voiteluun: kananmunaa

Valmistus:

1. Sekoita 42 asteiseen maitoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Vispaa mukaan noin desi jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää loput jauhot ja huoneenlämpöinen Sunnuntai Juokseva. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa vähintään 30 minuuttia.
2. Kaada taikina kevyesti jauhotetulle alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Tee taikinasta tanko ja jaa se noin 13 palaa (noin 70 g/pala). Pyörittele pulliksi ja anna kohota leivinpaperilla vuoratulla pellillä liinan alla noin 30 min.
3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
4. Sekoita täytteen ainekset. Vadelmat voi jättää vielä erikseen ja ripotella lopuksi päälle.
5. Kasta juomalasin lasin pohja jauhoihin. Paina pohjalla syvennys kohonneisiin pulliin.
6. Voitele pullan reunat munalla. Lusikoi täyte sisään. Ripottele pinnalle vadelman muruja ja halutessasi myös raesokeria.
7. Paista noin 10-15 min uunin keskitasolla.

Mozzarella-pekoni-tomaattipasta

Mozzarella-pekoni-tomaattipasta

Tämä on niin jumalaisen hyvä pasta! Nuorempi tyttäreni toivoi joku aika sitten tomaattikastiketta mozzarellalla höystettynä pastan kanssa ja nyt tämä pasta on kyllä jäänyt meidän perheruokien repertuaariin. Tomaattikastiketta voi säveltää suuntaan tai toiseen, mutta esimerkiksi pekoni, herkkusienet ja kesäkurpitsa sopivat mukaan varsin oivallisesti.

Mozzarella-pekoni-tomaattipasta

Keitin kastikkeen kaveriksi Torinon kaura-porkkanapastaa. Siitä on tullut kanssa yksi suosikki. Porkkana antaa pastalle kivaa väriä ja se on kuitupitoisempaa kuin tavallinen vaalea pasta. Lisäksi se on oikein maukas vaihtoehto!

Mozzarella-pekoni-tomaattipasta

Herkullinen pasta sopii niin arkeen kuin viikonloppuun, kuten vaikka tähän ihanan aurinkoiseen lauantaipäivään.

Mozzarella-pekoni-tomaattipasta (Neljälle)

300 g kaura-porkkanapastaa tai muuta mieluista pastaa

Mozzarella-pekoni-tomaattikastike

rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnetuna
1 sipuli kuorittuna ja hienonnetuna
1 pkt (170 g) pekonia suikaloituna
1 rs (200 g) herkkusieniä harjattuna ja viipaloituna
pieni pala kesäkurpitsaa kuutioituna
2 rkl tomaattipyrettä
1 rkl provencen yrtit mausteseosta
½ tl sokeria
(½ dl valkoviiniä)
1 prk tomaattimurskaa
(1 dl pastan keitinlientä tarvittaessa kastikkeen ohentamiseen)
suolaa ja mustapippuria
1 mozzarella (esim. Pirkka parhaat)
basilikaa

Lisäksi : parmesaania

Valmistus:

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolatussa vedessä kypsäksi. Ota desi keitinlientä sivuun ennen valutusta.
2. Kuumenna pannu ja paista ensin sienistä neste pois. Siirrä sienet lautaselle.
3. Lisää pannulle tilkka öljyä ja kuullota ensin sipulit. Lisää sitten suikaloitu pekoni ja jatka paistamista viitisen minuuttia. Lisää kesäkurpitsa ja paista noin viisi minuuttia lisää. Sitten vielä herkkusienet mukaan.
4. Sekoita joukkoon tomaattipyre, sokeri ja provencen yrtit.
5. Lisää viini (ei välttämätön) ja kiehauta.
6. Lisää tomaattimurska ja anna kastikkeen porista noin 10 minuuttia.
7. Lisää suolaa ja pippuria.
8. Revi joukkoon mozzarella. Anna lämmetä muutama minuutti ja sammuta sitten levy.
9. Viimeistele tuoreella basilikalla.
10. Tarjoa kastike pastan kanssa tai sekoita kastike suoraan pastan joukkoon.
11. Raasta lautasella parmesaania päälle.

Avokadotoast

Avokadotoast

Nämä avokadoleivät ovat tehty suoraan tuottajalta Espanjasta tilatuista luomuavokadoista. Tuttavaperheen suosituksesta Kaide innostui kokeilemaan CrowdFarming-verkkopalvelua, jonka kautta voi tilata suoraan tuottajalta ilman välikäsiä muun muassa hedelmiä, öljyjä tai adoptoida vaikka oman puun. Me lähdimme kokeilemaan ensiksi näitä avokadoja, vaikka sesongin mangot, sitrushedelmät ymv olisivat myös kovasti houkuttaneet, mutta ehkä sitten seuraavalla kertaa!

Avokadotoast

Hedelmät tilataan laatikoittain. Avokadojen minimäärä on 4 kg eli laatikko sisältää noin 18 avokadoa. Toimitus kesti noin puolitoista viikkoa ja hinta oli 39€, joka sisälsi myös postituksen eli hieman edullisempaa luomua kuin kaupassa. Määrä voi tuntua suurelta, mutta meillä on iso perhe ja kaikki pitävät avokadoista, joten määrästä ei pitäisi tulla ongelmaa. Voisihan laatikon myös jakaa jonkun kaverin kanssa, jos perhekoko on pienempi. Kypsymisen kanssa kannattaa silti olla tarkkana. Nämä avokadot lähtivät odotettua nopeammin kypsymään. Arvio oli noin 7-10 pvää huoneenlämmössä, mutta ensimmäiset avokadoista alkoivat olla kypsiä jo viidessä päivässä. Saapuessa avokadojen kuori oli vaalean vihreä, mutta kypsyessä väri alkaa muuttua tummemmaksi. Eli värin muuttumista kannattaa tarkkailla. Itselläni on tapana myös testata ennen avaamista kevyesti painamalla avokadon päästä. Se antaa pikkaisen periksi, kun avokado on kypsä. Kypsymistä voi hidastaa laittamalla osan jääkaapin vihanneslaatikkoon, jotta kaikki eivät kypsy samaan aikaan. Kypsymisen suhteen suuri määrä vaatii siis vähän taiteilua.

Avokadoja

Munakokkelileipien päällä nautitut kermaiset avokadot olivat erittäin herkullisia! Täytyy kuitenkin sanoa, että en olisi huomannut mitään suurempaa makueroa suoraan kaupasta ostettuihin avokadoihin. Mielestäni parasta tässä palvelussa on se, että avokadot tulevat lähempää eli Euroopasta. Ruokakaupan avokadot ovat yleensä tähänkin aikaan vuodesta Etelä-Amerikkalaisia, vaikka parhaillaan on menossa eurooppalaisten avokadojen sesonki. Terveellisten avokadojen maine on aina vähän kaksijakoinen, mutta suoraan eurooppalaiselta tuottajalta tilattuna ainakin viljelijä saa paremman korvauksen työstään. Siinä mielessä nämä ovat paremman mielen avokadot!

Avokadotoast

Avokadotoast

5 (kaura)paahtoleipää

2-3 avokadoa
1 lime
suolaa ja rouhittua limepippuria tai mustapippuria
1-2 tl tomaattijauhetta ( saa mm. Ruohonjuuresta)

5 kananmunaa
suolaa ja pippuria
tilkka maitoa

paistamiseen : öljyä ja voita

Valmistus:

1. Kuumenna uunin grillivastus tai käytä paahdinta.
2. Halkaise avokado, poista lusikalla kivi ja viipaloi avokado. Purista päälle limen mehua.
3. Riko munat kulhoon ja vispaa kaikki ainekset sekaisin.
4. Kuumenna paistinpannu ja laita siihen tilkka öljyä + nokare voita. Kaada kokkelimassa pannulle ja paista kokkeli miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen tai kahdeksikkoa piirtäen kostean kypsäksi. Ei kannata vetää ihan kuivaksi, jollet sitten tykkää. Toki makuasia! 🙂
5. Paahda leivät uunissa tai paahtimessa.
6. Lusikoi päälle munakokkelia. Sitten avokadon viipaleet. Ripottele pinnalle tomaattijauhetta, limepippuria ja suolaa.
7. Nauti!