Kananmaksamousse

Kananmaksamousse
Kananmaksamousse

Kananmaksamoussecrostinit ovat oivallinen alkupala näin joulun aikaan. Edullisesta kananmaksasta syntyy suussa sulava mousse helposti ja se sopii mainiosti pikkujouluherkkujen seuraan. Leipien päälle voi halutessaan lisätä nokareen esimerkiksi kirsikkachutneytä tmv. hilloketta

Kananmaksamousse

Kananmaksamoussecrostinit ovat osa italialaista antipastopöytää, joten ajattelin maistaa niiden seurana italialaista uutuus proseccoa. Zonin Rose Prosecco on trendiuutuus Alkossa. Proseccoa ei ole saanut valmistaa roseena Italian lainsäädännön mukaan ennen tätä vuotta. Samalla osallistun myös Juomavinkin IG-livetastingiin, jossa roseeproseccon lisäksi maistellaan perinteinen Zonin Prosecco Brut eli tänään perjantaina 11.12 klo 17 afterwork kuplien ja herkullisten suupalojen kera!

Zonin Rose Prosecco on saatu: Juomavinkki

Kananmaksamousse

250 g kanan/broilerinmaksaa sulatettuna
rypsiöljyä ja voita paistamiseen
1 valkosipulinkynsi
6-7 oksaa timjamia
½ dl portviiniä
1 ½ dl kuohukermaa
suolaa ja pippuria
1 liivate

Valmistus:

1. Laita liivate pehmenemään veteen.
2. Valuta ja kuivaa maksaviipaleet hyvin.
3. Kaada kuumalle pannulle tilkka öljyä ja nokare voita. Lisää ensin kuorittu valkosipuli ja timjami. Lisää sitten maksaviipaleet ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla.
4. Lisää portviini ja kiehauta.
5. Lisää kerma ja keitä viitisen minuuttia kasaan.
6. Tarkista suola. Ota pois liedeltä ja lisää joukkoon kuivaksi puristeltu liivate.
7. Laita massa tehosekoittimeen ja aja sileäksi.
8. Jäähdytä ja laita muutamaksi tunniksi jääkaappiin.
9. Nostele moussea pannulla paahdettujen patonkiviipaleiden päälle.

Lämmin leipäjuusto-omenavuoka

Lämmin leipäjuusto-omenavuoka

Leipäjuusto-omenavuoka on ihanan helppo ja nopea jälkkäri, joka myös sopii jouluisten ruokien päätteeksi. Yksinkertaisimmillaan leipäjuuston voi laittaa sellaisenaan kanelikerman kanssa uuniin, mutta minun mielestä omena tuo tähän vuokaan erittäin hyvää raikkautta ja myös mukavaa suutuntumaa, kun ei kypsennä omenaa mössöksi.

Lämmin leipäjuusto-omenavuoka

Sokeria jälkkärissä on melko vähän, mutta lautaselle annosteltu hillo antaa sen sopivan lisämakeuden. Viimeistelyyn voi käyttää kuivattuja omenaviipaleita tai Paulunsin omena-kaneli-manteligranola toimii tämän jälkkärin kanssa myös hyvin!

Lämmin leipäjuusto-omenavuoka (4-5 annosta)

250 g leipäjuustoa kuutioituna
2 omenaa kuutioituna
1 rkl sokeria
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä

2 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
1 kanelitanko

lisäksi:
omenahilloa, kuivattua omenaa tai omena-kaneligranolaa

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Sekoittele leivinpaperilla tai voidellussa vuoassa leipäjuustokuutiot, omenakuutiot, sokeri, inkivääri ja kaneli sekaisin.
3. Kiehauta kerma, kanelitanko ja sokeri.
4. Kaada kuuma kermaseos vuokaan mukaan.
5. Kypsennä leipäjuusto-omenavuokaa uunissa noin 15-20 minuuttia. Omenakuutioihin saa jäädä pientä purutuntumaa, mutta juusto pehmoiseksi.
6. Annostele jälkiruokakulhoihin ja nosta päälle omenahilloa sekä kuivattua omenaa. Myös omena-kaneligranola (esim. Pauluns) sopii tähän!

Lämmin leipäjuusto-omenavuoka

Porkkana-piparkakkumuffinit

Porkkana-piparkakkumuffinit

Meillä on jo vuosia rakastettu niin porkkanakakkua kuin joulun aikaa piparkakkuja, joten olikin jo aika lyödä nämä kaksi kestosuosikkia yhteen! Tosin nyt muoto muuttui söpön muffinin muotoon ja maussa on sitä jouluista soundia! Tällä samalla reseptillä toki voi tehdä myös pienen kakun, mutta silloin laskisin uunin lämmön 175 asteeseen ja paistaisin noin 30-40 minuuttia. Nämä söpöläiset paistuvat reilussa vartissa.

Porkkana-piparkakkumuffinit

Kuorrutin muffinit perinteisellä tuorejuustokuorrutteella. Päälle ripottelin rouhittuja piparkakkuja ja tyrnijauhetta. Passaavat siihen mainiosti niin värin kuin maun puolesta. Samalla kuorrutteella tuunaa myös kivasti piparkakkuja, kun pursottaa sitä täytteeksi kahden piparkakun väliin. Porkkana-piparkakkumuffineita voi hyvin tehdä joulupöytäänkin etukäteen. Muffinit voi laittaa pakastimeen ja kuorruttaa sitten sulatettuina, niin ei jää sitten viime hetkeen paljoa tehtävää. Meillä näitä taidetaan tarvita muutama uusintasatsi vielä ennen joulua, sen verran herkullisia ja suussa sulavia!

Porkkana-piparkakkumuffinit

Porkkana-piparkakkumuffinit (8-9 kpl)

2 kananmunaa
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 dl hienoksi raastettua porkkanaa
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl (noin 40 g) hienoa piparkakkumurskaa
1 tl inkivääriä
1 tl kanelia
½ tl kardemummaa
ripaus suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 dl (100g) sulatettua voita

Tuorejuustokuorrute:

50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl tomusokeria
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl sitruunanmehua

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Sulata voi ja jäähdytä. Murskaa piparkakut mahdollisiman hienoksi muruksi.
3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
4. Sekoittele raaste joukkoon.
5. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita se muutamassa erässä taikinaan.
6. Lisää lopuksi sulatettu voi ja sekoita mukaan.
7. Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.
8. Jäähdytä.
9. Vatkaa kaikki kuorrutteen ainekset sekaisin. Ensin voi ja sokeri. Lisää sitten tuorejuusto ja sitruunanmehu. Pursota tai levitä kuorrute muffineiden päälle.
10. Koristele esimerkiksi piparkakkumurulla ja tyrnijauheella. Myös appelsiininkuoriraaste yksi kiva vaihtoehto piparkakkumurun kanssa. Sillä vaihtoehdolla laittaisin myös tuorejuuston sekaan sitruunan mehun sijasta appelsiinin mehua.