Helppo omppu-rahkapiirakka

Helppo omppu-rahkapiirakka

Murupohja on suosikkini piirakoissa. En tällä kertaa jaksanut nyppiä voita jauhojen kanssa tai kaivaa monitoimikonetta esiin, joten sekoitinkin nopeasti jauhojen joukkoon juoksevan rypsiöljyn ja kananmunan. Näin saa myös murutyyppisen pohjan piirakkaan ja helposti. Toisen oikaisun otin siinä, että painelin taikinan suoraan piirakkavuokaan ilman vetäytymistä jääkaapista.

Helppo omppu-rahkapiirakka

Täytteeksi tuli päiväysvanhaa rahkaa ja vähän nahistuneita omenoita, mutta kummatkin vielä erittäin käyttökelpoisia. Piirakat ovat mainioita ruokahävikin torjuntaan. Kolmas hyvä puoli tässä piirakassa on, että se on tehty hyvistä rasvoista, kun siinä on maitorahkaa ja rypsiöljyvalmistetta. Ja mikä tietenkin tärkeintä: piirakka maistuu niin hyvältä!

Helppo omppu-rahkapiirakka 

Pohja:

1 dl sokeria
3 1|2 dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 
1 1/2 dl juokseva sunnuntairypsiöljyä 
1 kananmuna 

Täyte:

3 omenaa (kuorittuna ) ja kuutioituna 
1 tl kanelia
1 rkl sokeria 

1 maitorahka
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl sokeria

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. 
2. Aloita pohjasta. Sekoita ensin kuivat aineet. Lisää sitten rasva ja kananmuna. Sekoita nopeasti taikinaksi. 
3. Painele täyte voideltuun piirakkavuokaan.
4. Esipaista pohja 10 min . Laita leivinpaperi ja kuivattuja herneitä painoksi. 
5. Sekoita kuutioidut omenat, sokeri ja kaneli.
6. Sekoita munat, rahka, vanilja ja sokeri.
7. Levitä esipaistetun piirakan pohjalle ensin rahkaseos ja levitä lopuksi pintaan omenat.
8. Laske uunin lämpö 180 astetta ja jatka paistamista noin 20 min lisää.

Kana-harissabulgurkulho

Kana-harissabulgurkulho

Kevyemmin keskellä viikkoa ja viikonloppuna sitten taas herkutellaan, eikös niin? Sitä suunnitelmaa yritän itse ainakin monesti toteuttaa, mutta eihän se nyt aina aivan niin täydellisesti mene. Kana-harissabulgurkulho sopii mainiosti siihen kevyempään viikon vaiheeseen, jos sellaista fiilistä kaipaat. Siinä on makua ja hyvät ainekset, joilla jaksaa jatkaa päivää eteenpäin. Harissa antaa mukavasti pientä potkua bulgursalaattiin. Fetasoossi sopii niin kanan kuin bulgurin seuraksi.

Maukasta arkea!

Kana-harissabulgurkulho

Kana-harissabulgurkulho (3-4 annosta)

rypsiöljyä ja nokare voita
3 kanan rintafilettä
2 valkosipulinkynttä
6-7 salvian lehteä
suolaa ja mustapippuria

2 dl bulguria
200 g varsiparsakaalia
1 appelsiini
1 dl oliiveja
½ ruukkua lehtipersiljaa tai persiljaa
¼ ruukku oreganoa

harissakastike:
1 tl harissatahnaa
1 tl vaahterasiirappia tai hunajaa
1 rkl omenasiideriviinietikkaa
½ dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria

fetakastike:
100 g fetaa pieneksi kuutioituna
1 dl turkkilaista jugurttia
2 rkl sitruunanmehua
mustapippuria

Paahdettuja kurpistan,- auringonkukan- ja seesaminsiemeniä

lisäksi: versoja tai salaattia

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
2. Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan.
3. Höyrytä tai keitä varsiparsakaalit al dente kypsyiksi eli noin 3-4 minuuttia.
4. Kuumenna paistinpannu kuumaksi. Kaada sinne tilkka öljyä ja lisää valkosipulit sekä salvia. Nosta kananfileet pannulle ja nokare voita. Paista pinnat nopeasti pannulla molemmin puolin. Siirrä pannun sisältö vuokaan ja nosta se uuniin noin 10 minuutiksi, kunnes rintafileet ovat kypsiä.
5. Leikkaa varsiparsakaali suupaloiksi. Kuori appelsiini ja leikkaa kuutioiksi. Sekoita harissakastikkeen ainekset. Sekoita kaikki bulgursalaatin ainekset keskenään.
6. Sekoita vielä fetakastikkeen ainekset tasaiseksi kastikkeeksi.
7. Paahda siemenet kuivalla ja kuumalla pannulla välillä sekoitellen.
8. Leikkaa kana viipaleiksi.
9. Tee annokset suoraan kulhoihin tai tarjoa kaikki erikseen.

Sopii hyvin myös evääksi, koska maistuu kylmänäkin!

Kermainen suppilovahvero-pekonipasta

Kermainen suppilovahvero-pekonipasta

Kermainen suppilovahvero-pekonipasta sopii marraskuun tunnelmaan täydellisesti! Jotenkin sitä kaipaa kaikkea täyteläisiä makuja tässä pimeyden keskellä ja sienet ovat tietenkin myös niin syksyistä ruokaa. Pastasta nauttiessani ajattelinkin, että kyllä tässä on kerran ainakin vielä lähdettävä suppismetsälle vaikka Sipoon korpeen. Se on vaan niin mahtavaa, kun metsäsieniä sitten riittää pakastimessa pitkälle ensivuoteen. Ootko sinä vielä menossa sienimetsälle?

Kermainen suppilovahvero-pekonipasta

Kermainen suppilovahvero-pekonipasta (neljä annosta)

rypsiöljyä
2 valkosipulin kynttä kuorittuna ja hienonnettuna
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
300 g pakastettua suppilovahveroa
1 pkt pekonia kuutioituna
4-5 oksaa salvian lehtiä hienonnettuna
½ dl valkoviiniä
2 dl ruokakermaa
( 1 tl tattimix mausteseosta)*
noin 1 dl pastan keitinlientä
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi: parmesaania ja versoja

250 g tagliatellea tai muuta mieluista pastaa

Valmistus:

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan al dente. Valuta keitinvesi, mutta ota mukillinen sivuun. Tarvitset sitä kastikkeessa.
2. Kuumenna pannulla tilkka rypsiöljyä ja paista esikäsitellyt sienet rapeiksi. ( Jos sinulla on tuoreita, niin putsaa ja päästä ensiksi kuumalla pannulla suppiksista nesteet pois ja lisää sitten vasta rasvat).
3. Ota sienet sivuun ja lisää pannulle öljyä. Kuullota sipulit. Lisää sitten pekoni ja jatka paistamista hetken aikaan, kunnes pekoni kypsyy. Kippaa sienet joukkoon ja salvia sekä tattimix tai omat mieluisat mausteet. Ohjeen lopussa on mitä tattimix sisältää, poimi siitä vaikka osa mausteista, jos kaikkea ei ole.
4. Kaada pannulle viini ja kiehauta.
5. Lisää kerma ja kiehauta.
6. Lisää pastan keitin lientä sen verran, että saat mieluisan koostumuksen. Keitä edelleen tovi.
7. Mausta suolalla ja pippurilla.
8. Nostele pasta joukkoon ja sekoita kaikki sekaisin. Voit myös tarjota ne erikseen.
9. Viimeistele annos lautasella parmesaanilla ja versoilla.

*tattimix sisältää ( merisuola, herkkutatti, mustapippuri, nokkonen, oregano, persilja, sipuli)