Paahteinen porkkana-tahinikeitto

Paahteinen porkkana-tahinikeitto

Syksyinen tunnelma suosii soppia ja näinä aikoina minun tulee tehtyä vähintään yksi kasvissosesoppa viikossa. Tällä viikolla oli paahteisen porkkana-tahinikeiton vuoro, jonka reseptin löysin huippusuositun Chocochili-vegaaniblogista kuuluisan Elina Innasen Vegaanin keittiössä ruokakirjasta. Kirja on lainassa kirjastosta, mutta moni muukin resepti on niin houkuttelevan oloinen, joten pitäisi varmaan ostaa kirja myös omaksi.

Paahdetut kasvikset tuovat aina oman maukkaan lisätwistin keittoon, mutta oli mukava huomata miten hienosti myös tahini sopii keittoon. Olen vasta nyt oppinut lisäilemään tahinia, pähkinä – ja mantelivoita keittoihin. Ne tuovat keittoon mahtavan täyteläisyyden ja pähkinäisyyden sekä silloin voi jättää kermat pois.

Maistuvia keittopäiviä!

Paahteinen porkkana-tahinikeitto (noin 4 annosta)

1 kg porkkanaa
2 tl juustokuminaa
suolaa ja mustapippuria
3- 4 rypsiöljyä

2 dl punaisia linssejä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 tl korianterinsiemeniä murskattuna
½ tl sokeria
2 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 l kuumaa kasvislientä
4 rkl tahinia
1 sitruunanmehu
suolaa

lisäksi päälle esimerkiksi:
korianteria ja sumakkia

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kuori porkkanat ja kuutioi ne. Nosta kuutiot leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja sekoita joukkoon öljy sekä mausteet. Paahda porkkanoita uunissa noin 15-20 minuuttiia.
2. Kuori ja hienonna sipulit. Kaada kattilan pohjalle tilkka öljyä ja kuullota ensin muutama minuutti paprikamaustetta, korianteria ja sokeria. Lisää sipulit ja jatka kuullottamista muutama minuutti lisää.
3. Huuhtele linssit hyvin. Kaada kattilaan kasvisliemi ja linssit. Keitä 15 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. Lisää lopuksi joukkoon paahdetut porkkanat.
4. Nosta kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää tarvittaessa vettä, jotta saat mieluisan koostumuksen. Mausta sitruunan mehulla.
5. Annostele keitto kulhoihin. Viimeistele esimerkiksi korianterilla ja sumakilla. Voit säästää myös muutaman paahtuneen porkkanakuution koristeluun.
6. Nauti lämpimä hyvän leivän kera!

Resepti :Elina Innanen, Vegaaninin keittiössä , reseptissä pieniä omia muutoksia

Vihreä perunavuoka: hävikkiviikko

Vihreä perunavuoka

Ensi viikolla 10.-16.9 vietetään valtakunnallista hävikkiviikkoa. On taas hyvä hetki pysähtyä miettimään, miten meistä jokainen voisi vähentää ruokahävikkiä. Suomalaisen ruokaketjussa tuotetusta ruoasta päätyy hukkaan 10-15 % eli 450 miljoonaa kiloa. Eniten ruokaa haaskaavat kotitaloudet, joiden osuus on 120-160 miljoonaa kiloa eli 30 %.

Jokainen suomalainen heittää vuodessa syömäkelpoista ruokaa pois noin 24 kiloa .Tämä on noin kuusi prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta. Määrän on arvioitu tuottavan yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin noin 100 000 keskivertohenkilöautoa, kerrotaan hävikkiviikko-sivuilla. Huh, jotain pitäis tehdä vai mitä?

Eniten haaskaamme leipää, valmisruokia, liha-kalatuotteita, tuoreita hedelmiä, kasviksia, vihanneksia ja kahvia. Edellisestä listasta itselleni kolahtavat leipä ja kasvikset, joiden kohdalla pitää skarpata edelleen. Valmisruokia en juuri syö, kalaa ja lihaa ostan nihilistimääriä ja kahvia keitän mitä juon.

Lapsiperheellisenä arvioin välillä leivän menekkiä väärin. Jotain leipää ei menekään, kuten olin kuvitellut ja sitten pitää keksiä uusiokäyttöä, kuten muun muassa tehdä bruschettoja, krutonkeja, köyhiä ritareita tai paahtaa vähän paremmaksi. Nämä ovat niitä minun pelastuskeinoja leivälle, mutta joskus kyllä menee jotain haaskuuseen.
Kasvis-hedelmähirmuna sorrun ruokakaupassa ostamaan ylimääräisiä kasviksia. Tavallaan hyvä juttu, mutta parempi olisi jo silloin tietää mitä niistä on tekemässä.

Vihreä perunavuoka

Esimerkiksi tätä vihreää perunavuokaa en ollut suunnitellut etukäteen, mutta se syntyi nyt vähän kuin pakon sanelemana. Jääkaapin vihanneslaatikosta löytyi 4 jauhoista perunaa, kesäkurpitsa, puoli pussia pinaattia ja muutama mustakaalin lehti. Onnekseni tykkään kehitellä uusia reseptejä ”mitä kaapista löytyy aineksista”, se jos joku on palkitsevaa. Säästyy aikaa ja rahaa. Nämä ainekset sain hyödynnetyä tähän todella herkulliseen vuokaan. Jämien ja tähteiden hyvä puoli on se, että niistä monesti syntyy parempaa ruokaa kuin arvaakaan! Eli vaali tähteitä kuin aarteita!

Omat keinoni hävikin vähentämiseen ovat esimerkiksi:
– Kauppalista kauppaan mennessä
– Ostan pieniä määriä kerralla eli käyn lähikaupassa usein. Samalla saa arvokasta hyötyliikuntaa.:-) Mielestäni on vaikeaa arvoida koko viikon ruokaostokset kerralla.
– Parasta ennen ei ole yhtä kuin viimeinen käyttöpäivä. Monet tuotteet pitkään käyttökelpoisia. Haistelen ja maistelen.
– Jatkojalostan vanhoja ruokia. Perunat, riisit, pastat pannulle. Kasviksista sosekeitot tai paahdan pellillisen uunissa. ”Vanhoista” hedelmistä tulee myös hyvää vielä uunissa, esim. murupaistokset jne.
– Pakastan pieniä annoksia pahan päivän varalle, jos tulee tehtyä suuri satsi jotain ruokaa.

Mutta tällä kertaa tuli siis superhyvää perunalootaa, joten toivotan oikein herkullista hävikkiviikkoa! Liity sinäkin hävikkiviikkoon. Se onnistuu täältä!

Vihreä perunavuoka

4-5 jauhoista perunaa
1 kesäkurpitsa
3 mustakaalin tai lehtikaalin lehteä
½ pussia (80g) pinaattia
2 dl ruokakermaa
1 valkosipulinkynsi
1 dl juustoraastetta ( tässä gruyere, mutta myös mahdoliset juustonjämät kantsii syynätä kaapista!)
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Leikkaa kesäkurpitsat viipaleiksi. Ripottele pinnalle suolaa. Itketä hetki.
2. Kuori ja leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi.
3. Poista mustakaalista paksu keskiruoti ja hienonna se. Kuori ja hienonna valkosipuli.
4. Kaada kattilan pohjalle tilkka (rypsi)öljyä ja kuullota ensin valkosipulia muutama minuutti. Lisää sitten kerma, kaalisuikaleet ja pinaatti. Kuumenna muutama minutti ja ota pois liedeltä. Soseuta mustakaali-kermaseos sauvasekoittimella.
5. Pyyhi kesäkurpitsoista suola ja lisää paistinpannulle tilkka öljyä. Paista kesäkurpitsaviipaleet molemmin puolin.
6. Voitele vuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Lado vuokaan ensin kesäkurpitsaviipaleet ja perunaviipaleet. Kaada päälle vihreä kermaseos ja ripottele pinnalle juustoraastetta.
7. Paista 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Suojaa loppuvaiheessa tarvittaessa foliolla. (Tämän paistoksen pinta näyttää melkeinpä mustalta, palaneelta. Ei kuitenkaan palanut, vaan mustakaali on vain uunissa paistumisen jälkeen todella tummanvihreää.)

Mustakaalipesto

Mustakaalipesto

Lehtikaalifanina tykkään myös sen upean tummanvihreän värisestä sukulaiskasvista, mustakaalista. Paksulehtistä mustakaalia voi käyttää samaan tapaan kuin lehtikaalia, kuten muun muassa salaateissa, paistaa, hauduttaa, keitoissa tai ihanassa pestossa!

Mustakaalipesto

Olen tällä hetkellä myös koukussa mustaan valkosipuliin. Sitä tulee ujutettua moneen ruokaan, kun se antaa niin upean lisäsäväyksen, myös tähän pestoon. Voit halutessasi toki käyttää tilalla tavallista valkosipulia, mutta kannattaa laittaa ainakin puolet vähemmän. Maukas mustakaalipesto nautittiin pastan kanssa, jota täydensin vielä paistetulla valkosipulilla, pekonilla, tomaateilla ja herkkusienillä. Mustakaalipestopastan viimeistelyyn sopii tuore basilika ja vastaraastettu parmesaani.

Mustakaalipesto

3 mustakaalin lehteä
½ ruukkua basilikaa
2 mustaa valkosipulinkynttä
¾ dl oliiviöljyä
2 tl sitruunanmehua
1 dl parmesaania raastettuna
½ dl paahdettuja pinjansiemeniä
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

1. Huuhtele mustakaali ja poista kova keskiruoti. Revi tai leikkaa lehtikaali pieneksi silpuksi.
2. Aja kaikki ainekset sileäksi tahnaksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa.
3. Nauti esimerkiksi pastan kanssa.