Makoisa makkara-perunapelti raikkailla ja tuoreilla kasviksilla höystettynä käy mainiosti myös alkuviikkoon. Se valmistuu helposti uunissa pienellä vaivalla, mutta suurella makupalkinolla! Makkaraksi kannattaa valita joku maukas raakamakkara. Itse käytin tässä HK:n Maakreiden juhlaraakamakkaraa. Olen joskus tehnyt vähän vastaavanlaisen kesäisenä grilliversiona, mutta namä uunissa valmistuvat makkaraperunat sopivat täydellisesti syksyyn.
Herkullista viikon alkua!
Maukas makkara-perunapelti
1 kg rosamunda perunaa suolaa ja mustapippuria pari oksaa rosmariinia silputtuna rypsiöljyä 250 g raakamakkaraa ( tässä Juhlaraakamakkara HK)
1/ pussia (40 g) baby pinaattia tai maun mukaan nippu retiisiä pari kevätsipulia
Valmistus:
1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. 2. Pese ja leikkaa perunat kapeiksi lohkoiksi. Nosta ne leivinpaperilla vuoratulle pellille ja sekoita mukaan tuoretta rosmariinia, suolaa, mustapippuria ja öljyä. 3. Paahda perunoita ensin noin 20 minuuttia. Leikkaa sitten makkara suupaloiksi ja lisää mukaan. Jatka paahtamista uunissa noin 20 minuuttia lisää, kunnes molemmat ovat kypsiä. 4. Huuhtele ja lohko retiisit. Silppua kevätsipuli. Lisää ne kypsien makkaroiden päälle ja nauti heti esimerkiksi dijon-majoneesin kera.
En ollut tehnyt pitkään aikaan kukkakaalipizzaa tai se tunnetaan myös nimellä kukkakaalicrust, mutta nyt jostain iski taas sen himo. Kehittelin siitä taas uuden version. Tämä onkin ehkä se paras kaikista!
Pohjasta on haastavaa tai oikeastaan mahdotonta saada kuivaa ja rapeaa kuten perinteissä pizzassa, mutta tässä kukkispizzassa oli kuitenkin mielestäni taas kuivempi pohja, kun paistoin pohjan ensin sellaisenaan, ilman päällysteitä. Täytteet laitetaan vasta valmiin pohjan päälle.
Kukkakaalipizza munakoisolla & tahinikastikkeella
Tahinikastike on erittäin toimiva seuralainen niin kukkakaalille kuin munakoisolle, joten se liimaa kaksikon yhteen tässä pizzassa. Lisänä baby-pinaattia, raikasta minttua, rapsakoita granaattiomenansiemeniä, hyvää mozzarellaa & happaman kirpeää sumakkia mausteena.
Eikö kuulostakin hyvältä?! Omasta mielestäni tästä tuli ihan törkyhyvää!
Kukkakaalipizza munakoisolla & tahinikastikkeella
kukkakaalipohja:
1 ( noin 500g) kukkakaali 1 dl raastettua parmesaania ½ tl kuivattua rosmariinia ½ tl suolaa 1 kananmuna
täyte: 1 munakoiso ½ dl rypsiöljyä 2 rkl sitruunanmehua suolaa
kourallinen baby-pinaattia 1 pallo hyvää mozzarellaa kourallinen minttua ½ -1 dl granaattiomenansiemeniä suolaa ja mustapippuria oliiviöljyä 1 tl sumakkia
1. Huuhtele kukkakaali ja raasta pieneksi raasteeksi. Monitoimikone on hyvä apu, mutta myös raastimella onnistuu. 2. Höyrytä kukkakaaliraastetta noin 5 minuuttia höyrykattilassa tai kypsennä mikroaaltouunissa noin 8 minuuttia. Laita siivilään harsoliina ja kaada kukkakaali raaste siihen. Anna jäähtyä hetki ja purista nestettä niin paljon pois kuin saat. Nestettä lähtee aika paljon. Lopputuloksena pitäisi olla melko kuiva pallo. 3. Sekoita raastettu juusto, rosmariini, suola ja kananmuna kulhossa. Lisää kukkakaali ja sekoita hyvin. Litistä taikina muotoonsa käsin painellen leivinpaperilla vuoratun pizzakiven tai irtopiirakkavuoan päällä. Kahden leivinpaperin välissä muotoilu onnistuu myös helposti. 4. Huuhtele ja viipaloi munakoiso. Ripottele suolaa pintaan ja itketä vartti. Pyyhi talouspaperilla nesteet pois. 5. Kuumenna uuni 220 asteeseen. Esipaista ensin munakoisoviipaleita sellaisenaan uunissa noin vartti. Paista sen jälkeen puolikypsät pannulla öljyssä kauniin ruskeiksi. ( Voit myös paistaa suoraa pannulla. Itse teen näin, koska silloin selviää vähemmällä öljyllä.). Purista lopuksi päälle sitruunanmehua. 6. Nosta kukkakaalipohja uuniin ja paista noin 20 minuuttia. 7. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa ja levitä kastike paistetun pohjan päälle. 8. Nosta seuraavaksi päälle paistettua munakoisoa, revittyä mozzarellaa, pinaattia, minttua ja granaattiomenansiemeniä. Mausta suolalla,pippurilla ja sumakilla. Pirskota lopuksi päälle oliiviöljyä. 9. Nautitaan puolilämpimänä tai kylmänä.
Tulisavulohichowder & leppäsavucheddar Amerikkalaistyylinen muheva ja kalaisa chowder on nyt syksyisten säiden keskellä mitä parhainta lohturuokaa lämmittämään mieltä ja kehoa. Makunystyröitä hemmotteleva tulisavulohichowder nostaa suupielet varmasti ylöspäin!
Tämän chowderin makusalaisuus on Kalalapin aidolla tulella savupesässä kypsytetty tulisavulohi ja Jukolan Juuston leppäsavucheddar. Lepällä savustettua kirjolohta nostetaan palanen houkuttelevasti keiton päälle ja savuiset cheddarkuutiot kätketään ihanaksi yllätyksi keittokulhon pohjalle. Tätä soppaa kuulkaas lusikoisi vaikka yksin kattilallisen, mutta jos ei ihan ahmateiksi aleta, niin sopasta riittää muutamalle muullekin.
Tarjosin keiton kaverin ruisnappeja, joiden päällä oli Kalalapin graavikirjolohitartaria & tilliä. Mainioita makupaloja, joita napostelee mieluusti myös sellaisenaan. Samoin kuin noita herkullisia juustokuutioita. Nopeasti valmistuvan keiton kaveriksi sopii myös saaristolaisleipä.
Graavilohitartar
Juuston ja kalan olen saanut tuotelahjana. Kiitos Kalalapille ja Jukolan juustolle näistä herkullisista tuotteista! Molempien tuotteita voin aidosti ja lämpimästi suositella. Olen niitä ostanut muutenkin.
½ pkt Jukolan juuston leppäsavucheddaria* tai tavallista cheddaria kuutioituna
Valmistus:
1. Kuori ja hienonna valkosipuli ja sipuli. Huuhtele purjo ja fenkoli sekä hienonna nekin. Kuori ja kuutioi perunat. 2. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä. Lisää sipulit ja kuullota niitä muutama minuutti. Lisää purjo, fenkoli, perunat ja tomaattisose sekä jatka kuullottamista muutama minuutti lisää. 3. Keitä 15-20 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Soseuta sauvaseoittimella. ( Itse jätän tämän vähän rouheasti soseutetuksi, ei liian sileää.) 4. Lisää kerma ja sitruunanmehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna. 5. Laita keittokulhojen pohjalle cheddar-kuutioita, annostele keitto päälle ja viimeistele tulisavulohiviipaleilla & tillillä.
Tarjoa seurana ruisnappeja, joiden päällä Kalalapin graavilohitartaria* & tilliä tai/ja saaristolaisleipää & voita