Soijarouhe-munakoisolasagne

Soijarouhe-munakoisolasagne

Blogissani on vähintään kymmenen erilaista lasagnereseptiä, mutta tuli taas niin mahdottoman hyvää, joten kerta kiellon päälle! Ja tuskin nämä versiot tähän reseptiin jäävät, koska tätä ruokaa on niin hauska varioida. Lasagne on kuulunut ruokasuosikkeihini 80-luvulta saakka. Kiitos siitä vielä ihanalle kotitalousopelle!

Soijarouhe-munakoisolasagne

Tästä kasvislasagnesta tulee mieleen toinen italialainen suosikkiuuniruokani eli melanzane, koska lasagnen kerroksien välissä on uunissa paahtuneita meheviä munakoisoviipaleita. Voi taas ihmetellä, että miten ne sopivatkin niin täydellisesti tälläisiin vuokaruokiin ja etenkin tomaattisen kastikkeen kera? Se makuliitto on varmasti taivaissa solmittu! Kastikkeeseen lisäsin lusikallisen vaaleaa misotahnaa ja se taisi tuoda lasagneen sitä ihanaa umamisuutta lisää.

Soijarouhe-munakoisolasagne

Herkullisen lasagnen seurana maistuu raikas salaatti ja vastaraastettu parmesaani sopii tuttuun tapaan oivallisesti viimeistelyyn. Makeat pikkutomaatit ovat vielä miehen kasvattamaa tomaattisatoa omasta kasvihuoneesta. Yllättävän makeiksi ovat huoneenlämmössä loppukypsyneet. Ne kruunaavat salaatin ja ruoan!

Maukkaita lasagnehetkiä!

Soijarouhe-munakoisolasagne (pieni vuoka)

tomaattikastike:

rypsiöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
½ tl sokeria
1 rkl tomaattipyrettä
2 tl välimeren yrtit maustetta
1 tlk kirsikkatomaatteja
2 dl vettä tai kasvislientä
1 dl (tummaa) soijarouhetta
1 tl vaaleaa misotahnaa
2 rkl punaista balsamicoa
rouhittua mustapippuria
suolaa

1 munakoiso
rypsiöljyä
suolaa ja rouhittua mustapippuria

valkokastike:
40 g voita
½ dl vehnäjauhoja
½ l maitoa
ripaus muskottipähkinää
suolaa ja rouhittua mustapippuria

150 g juustoraastetta (tässä emmental-mozzarella)
noin 6 lasagnelevyjä

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
2. Leikkaa munakoiso viipaleiksi ja nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Pirskota pintaan öljyä ja ripottele pintaa suolaa ja pippuria. Paahda uunissa noin 20-30 min.
3. Tee sillä välin kastikkeet. Aloita tomaattikastikkeesta.
4. Kuumenna pannulla tilkka öljyä. Kuullota sipulit. Lisää pyree, sokeri ja yrtit.Sekoittele muutama minuutti. Lisää sitten loput ainekset ja anna porista noin 20-30 min. Maista ja tarkista maku.
5. Kuumenna kattila ja nakkaa sinne voi. Anna sulaa ja sekoita sitten hyvin jauhot joukkoon. Älä ruskista. Lisää seuraavaksi maitoa. Kuumenna samalla vispaten kunnes kastike paksuuntuu. Mausta.
6. Ota vuoka ( 20 x 30 cm) ja vuoraa se leivinpaperilla tai voitele hyvin. Kaada pohjalle tomaattikastiketta ja lisää sitten munakoisoviipaleita kerros, seuraavaksi lasagnelevyjä, valkokastiketta, juustoraastetta ja jatka näin vielä toinen kierros.
7. Laske uunin lämpö 200 asteeseen ja kypsennä lasagnea noin 40 minuuttia. Kokeile haarukalla, että lasagnelevyt ovat kypsyneet.
8. Nauti raikkaan salaatin kera!

Kesäkurpitsa-kylmäsavulohipuuro

Kesäkurpitsa-kylmäsavulohipuuro

Tässä tulee ihanan nopea ja herkullinen lounas -tai iltaruokaherkku arkeen. Suolainen puuro tai kaurarisotto on nimittäin yksi pelastukseni, kun tarttee jotain nälkäänsä ja äkkiä. Samalla tämä hemmottelee ja huoltaa suolistoa – tai ainakin minun vatsani hyrisee tyytyväisenä kauran lempeydestä!

Kesäkurpitsa-kylmäsavulohipuuro

Tein tällä kertaa kaurapuuron Fazerin rouheammasta kaurapuurosta. Siinä kaura on sellaisessa rouheen muodossa, ei siis hiutaleita. Paketin päällä lukee, että se on leikattua kauranjyvää. Rouheinen kaura sopiikin mielestäni aika kivasti rakenteensa puolesta just tälläiseen suolaiseen ruokapuuroon, mutta kokemuksesta voin sanoa, että hiutaleilla onnistuu myös hyvä suolainen puuro. Molemmilla on tullut tehtyä puuroja, niin suolaisia kuin perinteisiä aamupuuroja.

Kesäkurpitsa-kylmäsavulohipuuro

Viimeistelin puuron kylmäsavulohella, jonka pyöräytin päälle ruusuksi. Sen voi hyvin silputa lopuksi myös puuron sekaan, mutta mieluiten aivan viimehetkillä. Kylmäsavulohta on turha mielestäni kypsentää sen kummemmin. Paahdetut siemenet tuovat lisää hyvää puruntuntumaa ja versoilla tietty saa kivaa väriä ja lisämakua. Ei muuta kuin nauttimaan!

Kesäkurpitsa-kylmäsavulohipuuro (2-3 annosta)

rypsi- tai oliiviöljyä
1 salottisipuli kuorittuna ja hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
1 rkl hienonnettua timjamia
½ kesäkurpitsa raastettuna
5-6 dl kasvis-tai kanalientä
1 ½ dl (kaura)ruokakermaa
2 ½ dl fazer rouheampi kaurapuuroa tai kaurahiutaleita
½ dl mustaleimaemmental tai parmesaaniraastetta
rouhittua (lime)mustapippuria
tiraus sitruunanmehua

lisäksi:
kylmäsavulohta
paahdettuja kurpitsansiemeniä
rucolan versoja
oliiviöljyä

Valmistus:

1. Kuumenna kattilassa tilkka öljyä. Kuullota sipuleita hetki. Lisää timjami ja kesäkurpitsaraaste. Jatka kuullottamista muutama minuutti lisää.
2. Lisää liemi ja kaurarouhe-tai hiutaleet. Keitä melkein kypsäksi ja lisää vielä kerma ja juusto sekä pippuria ja sitruunamehua. Kuumenna.
3. Maista ja tarkista maku. Lisää suolaa tmv tarvittaessa.
4. Tarjoa puuro kylmäsavulohen kanssa, jonka voit pyöräyttää annoksen päälle ruusuksi tai leikata pienemmäksi. Lisää päälle myös siemeniä, versoja ja öljyä.
5. Nauti!

Punajuuricarpaccio

Punajuuricarpaccio

Ihana ja ruokahalua herättävä kasviscarpaccio syntyy syksyisestä punajuuresta. Punajuuricarpaccio vuohenjuustomoussen kera on upea alkuruoka marraskuun juhlapyhäillallisille ja se on kohtuullisen helppo valmistaa. Hieman aikaa se ottaa, mutta punajuurien keittämisen ja marinoimisen voi hyvin hoitaa edellisenä päivänä. Lisäksi jos siinä sivussa vielä tekee vuohenjuustomoussen valmiiksi, niin seuraavana päivänä ei tarvitse paljon muuta tehdä tämän herkun eteen kuin koota annos. Ah miten helppoa!

Punajuuricarpaccio

Joku ihana rosekuohuva tähän vielä kylkeen, niin johan syksyinen juhlatunnelma on valmis ja tämä vuodenaika ei tunnukaan enää niin pimeältä. Mukavaa viikonloppua!

Punajuuricarpaccio

Punajuuricarpaccio (4-5 annosta alkuruokana)

4 keitettyä punajuurta

marinadi:
3 rkl omenasiideriviinietikkaa
½ dl oliiviöljyä
2 rkl rakuunaa hienonnettuna
mustapippuria
ripaus suolaa

vuohenjuustomousse:
½ pkt (75 g) vuohenjuustoa
2 rkl cream fraichea
1 tl hunajaa tai vaahterasiirappia
2 rkl tuoretta rakuunaa
mustapippuria
ripaus suolaa

lisäksi:
½ dl paahdettuja kurpitsansiemeniä
½ dl granaattiomenan siemeniä (helpoin tie: pirkan pakaste granaattiomenasiemenet sulatettuna)
rucolan versoja tai rucolaa
rouhittua (vadelma)mustapippuria
sormisuolaa

Valmistus:

1. Kypsennä punajuuret napakan kypsiksi (noin 45-50 min) ja jäähdytä. Kuori keitetyt punajuuret ja leikkaa ne mandoliinilla tai juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. Sekoita marinadin ainekset kulhossa ja nosta punajuurisiivut marinadiin. Anna marinoitua yön yli tai vähintään muutama tunti.
2. Aja sauvasekoittimella vuohenjuustomoussen ainekset tasaiseksi tahnaksi. Etenkin, jos haluat pursottaa, niin tahnan on hyvä olla tasaista, ettei tule ”tukkeita” kesken pursotuksen. Laita tahna siis halutessasi pursotinpussiin.
3. Kokoa carpaccio isolle tarjoilulautaselle tai tee suoraan annoslautaset. Laita pohjalle hieman rucolan versoja ja nostele sitten päälle punajuuren siivuja. Ripottele sitten pinnalle granaattiomenan ja kurpitsansiemeniä. Pursota tai lusikoi punajuurien joukkoon/viereen vuohenjuustomoussea. Viimeistele rucolan versoilla ja rouhitulla mustapippurilla sekä sormisuolalla.