Punajuuri-lämminsavulohirohratto

Punajuuri-lämminsavulohirohratto
Punajuuri-lämminsavulohirohratto

Punajuurista saa herkullisen syysrisoton tai -ohraton. Käytin välillä riisi-ohrasekoitusta ja oikeasti ruoan nimi olisikin riisi-ohratto, mutta unohdetaan sellaiset nimihirviöt. Olkoon nyt ohratto.

Soppa Hannan innoittamana punajuuri sai mausteeksi myös tilliä, jota en ole aikaisemmin käyttänyt punajuuren kaverina. Se sopii punajuuren seuraan todella kivasti ja sitä saa laittaa tähän ruokaan ihan reippaasti. Tätä makumaailmaan oli pakko täydentää myös lämminsavulohella ja fenkolilla.

Punajuuri-lämminsavulohiohratto (kahdelle)

oliivi- tai rypsiöljyä
1 ½ dl riisi-ohrasekoitusta
2 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
½ dl valkoviiniä
1 tl fenkolia
4- 5 dl kasvislientä
3 (500g) punajuurta
iso kourallinen tilliä
200 g lämminsavulohta
suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Kuori ja kuutioi punajuuret. Laita ne leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Pirskota päälle vähän öljyä. Suolaa ja pippuroi. Paahda kuutioita 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Kuori ja hienonna sipulit. Kaada pari ruokalusikallista öljyä kattilaan. Kuullota ensin sipuleita. Lisää sitten riisi-ohrasekoitus. Sekoittele hetki, että öljy imeytyy riisi-ohrattoon. Lisää viini ja kiehauta. Lisää fenkolia ja kasvislientä vähitellen. Keitä noin 20 minuuttia, välillä sekoitellen kunnes riisi-ohratto on kypsää.

Sekoita joukkoon paahtuneet punajuuret, savulohi ja tilli.

Gluteeniton puolukkavispi ekstra herkuin

Gluteeniton puolukkavispipuuro
Gluteeniton puolukkavispipuuro

Lapsena rakastin vispipuuroa. Samoin omat lapset olivat jossain vaiheessa varsinaisia vispuurohirmuja, mutta viime aikoina kukaan ei ole haikallut vanhan hyvän vispipuuron perään. Nyt puuro tuli taas mieleeni, mutta halusin kokeilla sitä vähän uusin kujein.

Vähensin reilusti sokeria normaalista ja makeutin puuron pääasiassa taateleilla, banaanilla ja vadelmilla. Lautasella voi vielä valuttaa pienen tilkan vaahterasiirappia, jos kaipaa lisämakeutusta. Mannaryynien sijasta käytin tattarirouhetta, jolloin puuro muuttuu myös gluteenittomaksi. Myös karkeilla riisijauhoilla syntyy gluteeniton versio puolukkavispistä.

Ihania puolukkaisia puurohetkiä!

Gluteeniton puolukkavispipuuro

¾ l vettä
1 dl puolukkasurvosta
1 ¼ dl tattarirouhetta ( Keskisen mylly)
4 taatelia paloina
½ banaani survottuna
1 dl kotimaisia vadelmia
2 rkl (ruoko)sokeria

Lisäksi:

vadelmia, maitoa ja vaahterasiirappia/ hunajaa

Valmistus:

Lisää puolukkasurvos, tattarirouhe ja taatelit kiehuvaan veteen. Keitä noin 15 minuuttia. Lisää lopuksi banaani ja vadelmat.

Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella.

Riista-kaalilaatikko

Riistakaalilaatikko
Riistakaalilaatikko

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Syksy on kotimaisen riistalihan parasta sesonkia ja hirvenlihaa löytyy myös nyt Laajasalon K-Supermarketista. Valmiiksi pakattuna löytyy hirvi-sikajauhelihaa, jossa on puolet hirveä ja puolet possua. Tämä maukas jauhelihasekoitus sopii oivallisesti syksyiseen kaalilaatikkoon, joka on viileiden syyspäivien ruokaa parhaimmillaan.

Riistakaalilaatikko
Riistakaalilaatikko

Kaalilaatikon seuraksi nostellaan raikasta puolukkasurvosta tai makeamman lisukkeen ystävä tarjoaa riistakaalilaatikon hyvän puolukkahillon kera.

Riistakaalilaatikko
Riistakaalilaatikko

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Riista-kaalilaatikko

½ kg kaalia (kerä- valkokaalia) suikaloituna
1 porkkana kuorittuna ja raastettuna
1 ½ dl ohrasuurimoita
6 dl vettä
1 rkl riistafondia
noin 400 g hirvi-sikajauhelihaa
1-2 punasipulia kuorittuna ja hienonnettuna
3 rkl tuoretta meiramia hienonnettuna
suolaa ja valkopippuria myllystä
3 -4 rkl siirappia

paistamiseen rypsi- tai oliiviöljyä ja voita

Munamaito:
3 dl maitoa
2 kananmunaa

Päälle
voita
3 rkl korppujauhoja

Valmistus:

Keitä ohrasuurimot fondilla maustetussa vedessä kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää loppuvaiheessa raastettu porkkana.

Kuumenna pannulla öljyä. Paista kaalin suikaleet pannulla muutamassa erässä. Siirrä sivuun.

Kuumenna pannu ja lisää nokare voita. Paista sipulia hiljalleen 10 kymmenen minuuttia. Ripauta hieman sokeria päälle, jotta sipuli hieman makeutuu. Lisää riistajauheliha ja jatka paistamista, kunnes jauheliha on hyvin ruskistunut. Mausta suolalla, pippurilla ja meiramilla.Sekoita joukkoon lopuksi lusikallinen siirappia.

Tee munamaito. Sekoita munat ja maito kulhossa. Mausta vähän suolalla ja pippurilla.

Sekoita keitetty ohra, kaali, porkkana, jauheliha ja munamaito. Kaada seos voideltuun uunivuokaan tai jos haluat selvitä helpolla vuoan tiskauksesta, niin levitä leivinpaperi vuokaan. Valuta päälle pari lusikallista siirappia ja ripottele pinnalle korppujauhoja sekä voinokareita.

Paista 175 asteisessa uunissa noin 1 ½ tuntia.

Ota pois uunista ja anna vetäytyä folion alla noin 15 minuuttia.

Nauti puolukkasurvoksen kera.