Porkkanaleipäpelti Porkkanaleipäpelti on helppo herkutteluleipä, jonka kanssa maistuu esimerkiksi raikas yrtti-fetalevite. Peltileipä muistuttaa paljolti italialaista serkkuansa focacciaa, mutta tässä onkin pitkälti hyvät kotimaiset ainekset. Porkkana tekee leivästä maukkaan ja kauniin värisen. Nesteenä on myös osittain porkkanamehua tuomassa lisää väriä ja makua.
Porkkanaleipäpelti
Porkkanaleipäpelti
2 dl porkkanamehua 3dl vettä 50 g tuorehiivaa 1 rkl suolaa ¾ dl siirappia 2 ½ dl hienoksi raastettua porkkanaa ¾ dl rypsiöljyä 500 g vehnäjauhoja 50 g kaurajauhoja 100 g grahamjauhoja
Päälle: oliiveja, rouhittua (villi)yrttisuolaa ja rypsi- tai oliiviöljyä
Valmistus:
1. Murenna hiiva huoneenlämpöiseen mehun ja veden joukkoon. Lisää joukkoon suola, siirappi, öljy ja raaste. Sekoita hyvin. 2. Lisää jauhot ja alusta taikinaa koneella noin 10 minuuttia. Taikina saa olla löysähkö. 3. Kohota taikinaa liinan alla vedottomassa paikassa noin 15 minuuttia. 4. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja anna kohota liinan alla vielä 30-45 minuuttia lisää. 5. Painele pintaan oliiveja, ripottele pintaa suolaa ja pirskota oliiviöljyä. 6. Paista 225 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. (Laita noin desi vettä pellin alle esim pieneen uunivuokaan, niin saat rapeamman pinnan).
Feta-yrttilevite
100 g fetaa 2 rkl ranskankermaa kourallinen basilikanlehtiä kourallinen minttua suolaa ja mustapippuria
1. Aja kaikki ainekset tahnaksi sauvasekoittimella korkeassa kulhossa.
Nyt on mehevää, paahteista ja niin herkullista kasvis-härkislasagnea tässä tarjolla, että suosittelen kokeilemaan! Rakastan kaikkia paahdettuja kasviksia ja juureksia, koska ne antavat niin paljon lisämakua eri ruokiin. Vähän vaivaa tämä vuoka vaatii, mutta tuleepa samaa tietä iso satsi ruokaa, josta riittää useammalle ruokailijalle tai useammaksi päiväksi. Paahteinen kasvis-härkislasagne
Olen viime aikoina hieman lipsunut härkisten, nyhtisten tmv käytöstä, mutta nyt päätin, että täytyy taas ottaa nämä mainiot kasvispuolivalmisteet aktiivisempaan käyttöön. Härkis sopii herkullisesti tähän vuokaan ja tekee tästä oivallisen kasvisruokaherkun.
Paahteinen kasvis-härkislasagne
Paahteinen kasvis-härkislasagne
rypsiöljyä 1 munakoiso 1 kesäkurpitsa 2 punaista paprikaa suolaa 125 g mozzarellaa 100 g mustaleima-emmentalraastetta tuoretta basilikaa
50 g voita ½ dl vehnäjauhoja 5 dl maitoa suolaa ja mustapippuria ripaus muskottipähkinää
Lisäksi: vastaraastettua parmesaania
Valmistus:
1. Tee härkis-tomaattikastike. Kuori ja hienonna sipulit. Harjaa sienet tarvittaessa ja leikkaa viipaleiksi. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja kuullota sipulit. Lisää herkkusienet ja jatka kuullottamista hetki. Lisää härkis ja kuumenna. Sitten loput kastikkeen ainekset. Anna porista, välillä sekoittaen noin 30 minuuttia. 2. Leikkaa paprikat isoiksi lohkoiksi ja poista kanta sekä siemenet. Poista kesäkurpitsoista kanta ja leikkaa ensin keskeltä puoliksi, seuraavaksi pitkiksi siivuiksi. Poista myös munakoisosta kanta ja leikkaa pitkittäin viipaleiksi. 3. Suolaa kesäkurpitsat ja munakoisoviipaleet. Itketä sen aikaa, kun paahdat paprikat grillivastuksen alla. Laita paprikan ritilälle kuoripuoli ylöspäin ja paahda uunissa grillivastuksen alla ilman öljyä sen aikaa, että ne saavat kunnolla väriä ( noin 15-20min). Laita esim. pieneen pakastepussiin vetäytymään, jotta saat mustuneen kuoren helpommin irti. 4. Pyyhkäise kesäkurpitsoista ja munakoisosta liika suola pois. Laita ne leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle. Pirskota reilusti öljyä päälle. Paahda kesäkurpitsa- ja munakoisoviipaleet 225 asteessa noin 20-30 minuuttia, niin että nekin saavat kauniin värin pintaan. 5. Ota jäähtyneistä paprikoista kuori veitsellä repäisemällä pois. Leikkaa pitkiksi suikaleiksi. 6. Tee vielä valkokastike. Sulata voi kattilassa ja sekoita jauhot nopeasti ruskistamatta joukkoon. Lisää maito ja sekoittele vispilällä koko ajan, kunnes kastike on paksuuntunut. Mausta. 7. Kokoa lasagne. Laita ison lasagnevuoan pohjalle kerros härkis- tomaattikastiketta. Lisää päälle paahdettuja munakoiso -ja kesäkurpitsaviipaleita sekä suikaloitua paprikaa. Sen jälkeen pieni osa valkokastike (jätä pääosa siitä päälle) ja mozzarellan paloja. Lisää sitten kastiketta ja taas kerros kasviksia. Laita pinnalle juustoraastetta, loput mozzarellan palat ja valkokastike. 8. Paista lasagnea 200-asteisessa uunissa noin 40-45 minuuttia. 9. Ripottele pintaan basilikan lehtiä.
Ihanaa ystävänpäivää! Minä ajattelin tänään hemmotella perhettäni sitruunaisella madeleine-leivoksella & vadelma-melballa. Lisäksi annokseen sopivat marenki, vadelmat ja Kolmen kaverin vadelma-valkosuklaajäätelö.
Madeleine-leivoksen reseptin olen ottanut mukaani Ravintola Perhon harkka-ajalta. Tässä reseptissä leivokseen tulee pientä pähkinäistä säväystä, kun osa voista ruskistetaan. Usein Madeleine-leivoksen voi vain sulatetaan kokonaan ilman ruskistamista, mutta minä kannatan aina pientä voin ruskistusta ja siksi tämä on suosikkiohjeeni.
Madeleine-leivos & vadelma-melba
Madeleine-leivoksen seuraan sopii kivasti vadelma-melba, joka myös on kovin helppo tehdä. Eikä muutkaan osat tuota suurta vaivaa, koska annokseen ihanasti sopiva vadelma-valkosuklaajätski löytyy valmiina, kuten halutessasi myös marengit!
Hyvää ystävänpäivää!
Madeleine-leivos & vadelma-melba
2 kpl kananmunaa 100 g (noin 1 ¼ dl) sokeria 100 g ( noin 1 ½ dl) vehnäjauhoja 1 hyvin pesty ja raastettu (luomu)sitruunankuori ja mehu 1 tl leivinjauhe 100 g voita sulatettuna, kevyesti ruskistettuna
1. Sulata voi. Ota noin 20 g erikseen ja ruskista se pähkinäiseksi. Yhdistä se loppuun sulatettuun voihin. 2. Vaahdota kananmuna ja sokeri keskenään vaahdoksi. 3. Sekoita vehnäjauho ja leivinjauhe. 4. Sekoita sokeri-munaseokseen jauhot ja sitruunanmehu sekä kuori. 5. Sekoita lopuksi jäähtynyt sulatettu voi. 6. Laita taikina pursotinpussiin. 7. Pursota taikina muotteihin, hieman yli puolivälin. Voit käyttää myös muffinsimuotteja, jos ei ole just tämän mallista. (alkuperäinen on simpukankuori) 8. Kypsennä 200 asteisessa uunissa noin 12-15 minuuttia.
Vadelma-melba
200 g (pakaste)vadelmia 0,3 dl sokeria
1. Laita sokeri ja vadelmat kattilaan. Kuumenna ja kiehauta. Sekoittele välillä. 2. Paseeraa siivilän läpi. Jäähdytä.
Lisäksi: Kolmen kaverin vadelma-valkosuklaa jäätelöä, vadelmia, marenkia, valkosuklaata..