Parsa-pecorinosalaatti

Parsa-pecorinosalaatti

Mansikoilla höystetty parsa-pecorinosalaatti saa minut kesäiselle tuulelle. Pastalisäyksellä siitä tulee mukavan ruokaisaa ja se on mainio lounassalaatti tai piknikille mukaan otettava, kunhan tästä sää vähän lämpenesi lisää.

Parsa-pecorinosalaatti

Parsalla tulee herkuteltua nyt usein, kun se on edullista, eurooppalaista ja kohtuullisen tuoretta. Mansikoita sorruin ostamaan vasta ekan kerran. Lidlin espanjalaiset luomumansikat olivat niin hyvännäköisiä – ja myös ihanan makuisia!

Aurinkoista viikonloppua!

Parsa-pecorinosalaatti ( neljälle)

1 puntti (500g) parsaa
400 g mansikoita
100 -150 g pecorino-juustoa
200 g pastaa
kourallinen rucolaa
kourallinen basilikaa
kourallinen pinaattia
(paahdettuja pinjansiemeniä)

kastike:
½ dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl vaahterasiiirappia tai hunajaa
suolaa ja mustapippuria

1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Poista mansikoista kannat ja puolita ne. Kuutioi pecorino.
3. Huuhtele parsat hyvin. Kuoriminen ei ole välttämätöntä. Napauta kannasta puinen osuus katki ( noin 2-3 cm).Kaada kuumalle pannulle tilkka öljyä. Paista parsoja muutama minuutti. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.
4. Kokoa kaikki salaatin ainekset kulhoon. Yhdistä kastikkeen ainekset ja sekoita se joukkoon.

Rukiinen mustikkapiirakka

Rukiinen mustikkapiirakka

Ruis ja mustikka ovat ihana pari! Nyt viimeistään kannattaa kaivaa pakastimesta viime vuonna kerätyt mustikat ja upottaa ne vaikka klassiseen mustikkapiirakkaan, jonka pohja on mahtavan rukiinen.

Rukiinen mustikkapiirakka
Rukiinen mustikkapiirakka

Ohjeen olen napannut Myllärin luomuruispaketista ja resepti on uudelleenjulkaisu uusin kuvin.

Rukiinen mustikkapiirakka

150 g pehmeää voita
1 ¼ dl ruokosokeria
2 luomu kananmunaa
3 dl luomu ruisjauhoja
½ tl leivinjauhetta

täyte:

1 prk maitorahkaa
1 luomukananmuna
½ dl ruokosokeria
1 tl vaniljajauhetta
4 dl mustikoita
1 rkl perunajauhoja

Valmistus:

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat ja jatka vatkaamista.

2. Sekoita leivinjauhe ruisjauhoihin ja lisää hyvin sekoittaen taikinaan.

3. Levitä taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.

4. Sekoita täytteen ainekset ja kaada pohjan päälle.

5. Paista uunissa noin 25 minuuttia.

Ohje: Myllärin luomuruisjauhopaketista

Linssi-kesäkurpitsapannari & kurkku-fetakastike

Linssi-kesäkurpitsapannari & kurkku-fetakastike

Linssi-kesäkurpitsapannari oli herkullinen vahinko. Olin alkuun tekemässä linssi-kesäkurpitsapihvejä, mutta taikina oli tuskaista paistettavaa lettupannulla, joten joudun keksimään seokselle uuden jatkon. Alla olevaan ohjeeseen olen jakanut ainekset oikeisiin paikkoihin, mutta alunperin kesäkurpitsa-linssiseoksessa oli mukana myös munia ja muutama ruokalusikallinen jauhoa. Silti siitä paistui vain hajoavia riekaleita, jotka kyllä olivat herkullisen makuisia, mutta epätoivoisia paistettavia.

Kurkku-fetakastike
Linssi-kesäkurpitsapannari & kurkku-fetakastike

Toivottomana katselin sitten isoa satsia linssi-kesäkurpitsaseostani. Samalla teini pyörähti keittiössä. Katsoi myös kulhoa ja kysyi ”Mitä toi on?” ja samaan hengen vetoon ” Mulla ei ole sitten nälkä. ” Okei, eipä tietenkään, kiva tietää.. ! Samalla mieleeni tuli pannaritaikina, johon päätin upottaa kesäkurpitsa-linssiseokseni. Ja tämähän oli oikein mutkaton ja maukas pelastustoimenpide. Urakka muuttui naurettavan helpoksi ja lopputuloksena varsin herkullista sekä ruokaisaa kasvispannaria raikkaan kurkku-fetakastikkeen kera.

Linssi-kesäkurpitsapannari & kurkku-fetakastike

1 ½ dl vihreitä linssejä
1 keskikokoinen kesäkurpitsa raastettuna
2 dl cheddar-juustoraastetta
suolaa ja mustapippuria
2 rkl sitruunanmehua

taikina
6 dl maitoa tai kauramaitoa
4 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
2 rkl voisulaa

Kurkku-fetakastike

1 kurkku kuutioituna
½ tl suolaa
2 dl turkkilaista jugurttia
1 valkosipulin kynsi raastettuna
½ tl chilijauhetta
1 rkl sitruunanmehua
50 g fetaa murustettuna
päälle tuoretta minttua maun mukaan

1. Keitä linssit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan
2. Sekoita taikinan aikekset kulhossa ja anna turvota noin 20-30 minuuttia.
3. Sekoita kypsät linssit, raasteet, mausteet ja sitruunanmehu.
4. Sekoita linssiseos pannaritakinaan. Kaada seos leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja paista 220 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
5. Tee pannarin paistuessa kurkkukastike. Laita kuutioidut kurkut lävikköön, ripottele suolaa päälle ja anna noin 10 minuuttia valua. Sekoita sen jälkeen kurkut muiden ainesten kanssa ja laita hetkeksi jääkaappiin odottamaan pannarin valmistumista.