Mustikka-kookospiirakka

Mustikka-kookospiirakka
Mustikka-kookospiirakka

Mustikka-kookospiirakka on ollut tämän kesän suosikkiversioni mustikkapiirakasta. Kookos sopii paremmin kuin hyvin moniin marjapiirakoihin, kuten myös tähän piirakkaan. Lisäksi olen ihastunut manteliseen piirakkapohjaan. Sillä tein myös yhtä hurmaavan ja kesäisen mansikka-marenkipiirakan.

Mustikka-kookospiirakka
Mustikka-kookospiirakka

Ihana mustikka-kookospiirakka on myös helppotekoinen ja syntyy käden käänteessä!

Mustikka-kookospiirakka

Piirakkapohja:
75 g kylmää voita
1 ½ dl mantelijauhoja
1 ½ dl täysjyvävehnäjauhoja
½ dl kookoshiutaleita
2 rkl ruokosokeria
1 kananmunan keltuainen
1 rkl vettä

Täyte:

½ l mustikoita
2 rkl perunajauhoja
2 rkl ruokosokeria

Kookos-kauramuruseos

50 g kylmää voita
½ dl kaurahiuraleita
½ dl kookoshiutaleita
1 rkl täysjyvävehnäjauhoja
2 rkl ruokosokeria

Valmistus:

Nypi kuivat aineet kuutioidun voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Sekoita nopeasti joukkoon keltuainen ja vesi. Painele taikina voideltuun vuokaan. Laita hetkeksi (15-20 min) jääkaappiin. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Painele pohjaan haarukalla kevyesti reikiä. Sekoita kulhossa mustikat, perunajauhot ja sokeri. Levitä pohjan päälle.

Nypi kulhossa voi, kaura- ja kookoshiutaleet, jauho ja sokeri murumaiseksi seokseksi. Levitä piirakan päälle.

Paista 175 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Tarjoa haalean lämpimänä tai kylmänä esimerkiksi vaniljajäätelön kera.

Paahteinen juuressalaatti pavuilla ja pekonilla

Paahteinen juuressalaatti pavuilla ja pekonilla
Paahteinen juuressalaatti pavuilla ja pekonilla

Olen koko viikon syönyt melko kevyesti ja liikkunut paljon. Siitäkö johtui mieliteko oikein runsaaseen maalaisalaattiin juureksilla ja pavuilla sekä joskus niin syntisen rasvaisella ja rapealla pekonilla höystettynä! Kyllä, tuo ihanan suolainen pekoni sopii niin täydellisesti paahteisten juuresten ja pannulla paistettujen papumixin seuraan. Pekonin tilalle sopisi mielestäni hyvin myös feta-juusto, jos sinulla ei satu olemaan nyt samanlaista pakkomiellettä pekoniin. Mieheni tosin sanoi, ettei tätä maukasta salaattia osaa edes kuvitella ilman pekonia. ( No kyllä pitää osata! 🙂 )

Viilentyneen sään myötä ruokaisa ja lämmin salaatti maistuu myös niin hyvältä!


Paahteinen juuressalaatti pavuilla ja pekonilla
(kahdelle -kolmelle)

400 g porkkanaa
200 g punajuuria
5 kesäsipulia ilman varsia
tilkka rypsiöljyä

1 prk (285g) papumixiä
1 rkl rypsiöljyä
1 valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
½ tl paprikamaustetta
½ tl chiliä
suolaa ja mustapippuria myllystä

1 pkt (140g) pekonia

salaattikastike:

4 rkl oliiviöljyä
2-3 rkl vaahterasiirappia tai hunajaa
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl tuoretta timjamia ja rosmariinia
suolaa ja mustapippuria

Lisäksi erilaisia salaatteja tai salaattisekoitus pussi

Valmistus:

Kuumenna uuni 225 astetta. Kuori porkkanat ja punajuuret sekä lohko ne. Kuori sipuli ja lohko neljään osaan. Laita lohkot leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle ja lorauta päälle tilkka öljyä. Sekoittele hyvin. Paahda kasviksia uunissa noin 20-30 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä, mutta niissä on vielä puruntuntumaa.

Sekoita salaattikastikkeen ainekset omassa kulhossa.

Huuhtele ja valuta pavut. Kuumenna pannulla tilkka öljyä. Lisää hienonnettu valkosipuli ja kuullota muutama minuutti. Lisää pavut ja mausteet. Paista 3-4 minuuttia.

Paista toiselle pannulla pekoni rapeaksi.

Yhdistä salaattikulhossa kaikki ainekset ja valuta kastiketta päälle. Tarjoa vihersalaatin kera.

Lohicevichepizza

Lohicevichepizza
Lohicevichepizza

KAUPALLISESSA YHTEISTYÖSSÄ K-SUPERMARKET LAAJASALON KANSSA

Cevichestä innoituksensa saanut pizzani hemmottelee makuhermoja. Sitrusmehulla marinoitu ja chilillä sekä yrteillä maustettu raaka kalaruoka on Etelä-Amerikkalainen herkku ja yksi lempiruokani. Tällä kertaa mennään kuitenkin hieman eri tavalla ja lohi kypsennetään nopeasti pizzan päällä uunissa. Ei kuitenkaan rutikuivaksi, vaan ihanan meheväksi. Lohi on suorastaan täydellisen hyvää tähän tapaan pizzassa! Toki tässä voi kokeilla myös jotain muutakin merikalaa (esim. siikaa, ahventa, kuhaa), kuten cevichessä yleensä .

Lohicevichepizza
Lohicevichepizza

Lohicevichepizza sopii myös mainiosti juuri meneillä olevien Rion olympialaisten kisakatsomon evääksi. Naapurimaa Perusta kotoisin olevaa cevicheä syödään myös Brasiliassa ja värikäs brasilialainen keittiö on saanut paljon vaikutteita monista eri maiden keittiöistä.

Lohicevichepizza
Lohicevichepizza

Itse olen huono penkkiurheilija, mutta olympialaisia on minusta hauska välillä seurata. Kisojen lajikirjo on niin rikasta ja yhtäkkiä huomaan jääväni katselemaan lajeja joita en muuten aktiivisesti seuraa kuten esimerkiksi jännittävää laukkakisaa, maantiepyöräilyä tai huikeita telinevoimistelusuorituksia.

Jännittävän illan täydentää upea pizza, jolla ceviche- ja pizzafanit toki herkuttelevat milloin vain!

Kaikki reseptin raaka-aineet löytyvät K-Supermarket Laajasalosta!

Lohicevichepizza

2 pizzapohjaa:

20 g tuorehiivaa
2 dl vettä
½ tl suolaa
½ tl sokeria
2 ½ dl durumjauhoja
2 dl Pirkka luomu vehnäjauhoja
1 rkl rypsiöljyä

tomaattikastike

4 dl tomaattimurskaa ( Mutti)
1 valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
1 rkl tuoretta basilikaa hienonnettuna
½ tl suolaa
ripaus sokeria
ripaus cayannepippuria

2 palloa mozzarellaa

lohiceviche:

noin 400 g lohta
1 limetin mehu
½ appelsiinin mehu
½ chili siemenet poistettuna ja hienonnettuna

Viimeistelyyn:

kourallinen lehtipersiljaa ja korianteria
Hellmann`s chilimajoneesia
(ripaus hyvää suolaa)

Valmistus:

Aloita pizzapohjasta.

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri ja jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja lisää öjy. Jatka vaivaamista vielä hetki. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi kulhossa liinan alla.

Valmista ceviche. Poista fileestä nahka ja leikkaa lohen pala ensin keskeltä kahtia ja sitten molemmat puolet ohuiksi siivuiksi. Nosta lohisiivut kulhoon ja purista päälle limetin ja appelsiinin mehu. Sekoita joukkoon myös chili. Siirrä jääkaappiin.

Tee seuraavaksi tomaattikastike. Yhdistä kaikki ainekset kulhossa ja sekoita.

Kuumenna uuni 250 asteiseksi.

Kauli pizzapohjat . Anna kohota noin 15 minuuttia. Levitä pohjalle tomaattikastiketta ja revi päälle mozzarellaa.

Paista pizzaa noin 10 minuuttia. Ota uunista ulos ja lisää päälle cevicheä. ( Nostele palat haarukalla, jottei tule liikaa lientä mukana. )

Paista vielä 1-2 minuuttia.

Viimeistele pizza tuoreella korianterilla ja lehtipersiljalla sekä chilimajoneesilla.

Herkuttele heti! Tarjoa seurana esimerkiksi pop corneja!