Hapankaali-pekonipiirakka & punajuurikeitto

Hapankaali-pekonipiirakka & punajuurikeitto

Blogi on viime aikoina päivittynyt verkkaisesti, mutta nyt tunnen, että minulla on taas uusia voimia tähän rakkaaseen harrastukseen/työhön. Viime syksy oli kiireinen ja olin usein aika uupunut. Ajattelin sen olevan taas sitä normaalia keski-ikäisen perheellisen ihmisen väsymystä ja vuosiahan sydämeni on nakuttanut kuin hamsterin sydän, mutta nyt leposyke oli välillä sellaisissa lukemissa, että oli aika mennä lääkäriin. Kaiken takana oli jälleen anemia, joka vihdoinkin hoidetaan kunnolla pois.

Hapankaali-pekonipiirakka & punajuurikeitto

Nyt olen jo kuukauden syönyt rautaa ja tunnen mitä voimat palaavat. Liikkuessa jalat jaksavat eri tavalla ja jopa juoksukin kulkee. Ei mitään megalenkkejä, mutta olen ollut erittäin onnellinen viiden kilsan pyrähdyksistäni. Nukkumaan mennessä sydän lyö mukavan rauhallisesti. Hyvillä mielin siis uuteen vuosikymmeneen ja hyvä muistutus taas, että miten tärkeää on kuunnella sitä kehoa ja huolehtia terveydestä!

Perhon ravintolakoulua on vuosi takana. Opinnot ovat hyvällä mallilla ja tänä keväänä minun pitäisi valmistua. Viimeinen työharjoittelu starttaa ensi viikolla Finnjävelissä. Odotan sitä innolla ja mielenkiinnolla!

Hapankaali-pekonipiirakka & punajuurikeitto

Blogiin ajattelin tarjoilla näin vuoden alkuun yhtä lempisosesoppaani eli punajuurikeittoa. Valmistin sen aika samaa tapaan kuin tämän vuosien takaisen punajuuri-omenasosekeiton. Päällä olevat härpäkkeet ovat vain vaihtuneet paahdettuihin siemeniin ja kuutioituun maustekurkkuun. Ja vähän voi yrttejäkin ripsotella pintaan, jos siltä tuntuu. Sopan seuraksi sopii mahtavasti hapankaali-pekonipiirakka.

Hyvää uutta vuosikymmentä 2020!

Hapankaali-pekonipiirakka

Pohja:

125 g voita
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
1 dl maitorahkaa

Täyte:
rypsiöljyä
1 valkosipulinkynsi kuorittuna ja hienonnettuna
purjon valkoinen osa pestynä ja ohueksi viipaloituna
1 pkt pekonia suikaloituna
1 rs (400 g) hapankaalia
2 tl meiramia
suolaa ja mustapippuria
1 rs (150 g) ranskankermaa
1 dl kermaa
2 kananmunaa
1 dl juustoraastetta esim. mustaleima emmental

päälle esimerkiksi lehtipersiljaa ja yrttilehtikaalia

Valmistus:

1. Nypi voi ja kuivat jauhot sormin muruksi ( tai käytä kutteria) . Sekoita maitorahka joukkoon.
2. Kääri taikina kelmuun ja anna taikinan vetäytyä puoli tuntia jääkaapissa
3. Kuumenna uuni 200 asteeseen.
4. Kaada pannulle tilkka öljyä. Kuullota valkosipuli, purjo ja pekoni. Lisää hanpankaali ja meirami. Jatka paistamista noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla.
5. Sekoita kulhossa munat, ranskankerma ja kerma. Yhdistä joukkoon paistettu hapankaali-pekoniseos. Sekoita.
6. Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Laita päälle leivinpaperi ja kippaa päälle painoksi kuivia herneitä. Esipaista pohjaa 10 minuuttia uunissa.
7. Ota leivinpaperi ja herneet pois. Levitä täyte päälle. Ripota pinnalle juustoraastetta.
8. Jatka paistamista noin 20-25 minuuttia.
9. Lisää päälle halutessasi yrttejä.
10. Nauti piirakka esimerkiksi punajuurikeiton kera.

Rosollivoileipäkakku

Rosollivoileipäkakku

En ole perinteisen rosollin suurin ystävä, mutta olen löytänyt rosollista uusia versioita, jotka maistuvat minulle paremmin. Viime vuonna ihastuin uunirosolliin Lapin tulisavulohella. Tänä vuonna innostuin kokeilemaan rosollin raaka-aineita voileipäkakkuun. Vähän olen tinkinyt alkuperäisen rosollin aineksista, mutta kiva rosollimainen makumaailma kakun sisältä paljastuu!

Rosollivoileipäkakku

Tässä kakussa ei ole perunaa ja sipulia. Perunan jätin pois, koska epäilin sen vaan muussaantuvan sinne. Sipuli jäi epähuomiossa pois. Se olisi nimittäin sopinut pikkelöitynä täydellisesti tuohon kakun päälle. Seuraavaan versioon laitan ehdottomasti sipulin. Perunaa en jäänyt kakussa kaipaamaan.

Kakun päällä on graavattua lohta, jonka olin graavannut perinteiseen tapaan suolalla, sokerilla, tillillä ja rosee-pippurilla. Lisäksi koristeena on ohuita kurkkuviipaleita, mimis-versoja ja juuressipsipussista napattuja punajuurisipsejä.

Rosollivoileipäkakku

Miksei siis rosolli sopisi voileipäkakunkin tapaan? Meillä tämä ainakin maistui!

Rosollivoileipäkakku

1 täyte:

1 porkkana kuorittuna ja kuutioituna ( 0,5 x 0,5 cm)
1 herkkukurkku kuutioituna ( 0,5 x 0,5 cm)
suolaa ja mustapippuria
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
kourallinen persiljaa hienonnettuna

2 täyte:

4 etikkapunajuurta
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
suolaa ja mustapippuria
1 kiinteä ja hapokas omena kuorittuna ja kuutioituna (0,5 x 0,5 cm)
1 rkl sitruunanmehua + 1 dl vettä
kourallinen persiljaa hienonnettuna

12 -14 palaa isoa paahtoleipäviipaletta, joista reunat leikattu pois

kostutukseen: noin 1 dl jäähdytettyä kasvislientä

Kuorrute:

250 g smetanaa
½ dl etikkapunajuuren mehua
1 rkl omenaviinietikkaa
suolaa

Koristeluun:
graavi-tai kylmäsavulohta rosollipippurilla
mimis versoja
punajuurisipsejä ( esim. juuressipsi pusseissa mukana)
kurkkuja
hillottua punasipulia (tästä jäi, mutta varmasti sopii ) Kannattaa valuttaa ja taputella paperilla mahd. kuivaksi

Valmistus:

1. Täyte 1 : Höyrytä tai keitä porkkanakuutiot napakan kypsiksi. Jäähdytä. Jos haluat, niin tee porkkanakuutioille pikkeliliemi ( 1 osa etikkaa, 2 osaa sokeria , 3 osaa vettä ) ja anna marinoitua seuraavaan päivään.
2. Valuta kuutioidut herkkukurkut ja porkkanat. Sekoita ne tuorejuuston, suolan, pippurin ja persiljan kanssa.
3. Täyte 2 : Leikkaa omena kuutioiksi ja laita ne sitruunaveteen tummumisen estämiseksi. Laita punajuuret ja tuorejuusto korkeaan kulhoon. Soseuta karkeasti sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon valutetut omenakuutiot, suola, mustapippuri ja persilja.
4. Aloita kakun kokoaminen. Kelmuta leipävuoka ( vetoisuus noin 2 l ) ja lado pohjalle tiiviisti leipäviipaleita. Kostuta kasvisliemellä ja laita ensimmäinen täyte väliin. Jatka seuraava kerros samaan tapaan toisella täytteellä ja laita viimeiseksi leipäkerros, jonka kostutat vielä.
5. Kääri leipä vielä kelmulla pakettiin ja laita yöksi jääkaappiin maustumaan.
6. Tee seuraavana päivänä kuorrute. Vatkaa smetana kiinteäksi (ei kuitenkaan voiksi) vaahdoksi ja sekoita joukkoon punajuurietikkamehu, etikka ja suola.
7. Levitä smetanaseos kakun pintaan. Käytä lastaa siloittamiseen.
8. Koristele haluamallasi tapaa.

Karpalovispi & kaneli-vaniljakerma

Karpalovispi & kaneli-vaniljakerma

Erilaiset puurot ovat ihania joulun aikaan, aamupalana tai jälkiruokana. Tämä kuohkea karpalovispi edustaa enemmän sitä jälkiruokaosastoa, ainakin kaneli-vaniljakermavaahdon kera, mutta kylmän maidon kanssa se maistuu tietty aamullakin.

Karpalovispi & kaneli-vaniljakerma

Vispipuuro on ikuinen kestosuosikkini ja se maistuu minulle myös puolukoilla tai kesäaikaan tykkään keittää raparperivispiä. Kanelinen kermavaahto aateloi siitä jouluisen jälkkärin.

Karpalovispi & kaneli-vaniljakerma

4 dl karpaloita ( tai puolukoita)
2 1/2 dl spelttimannaa tai tavallista mannaa
2 dl sokeria
1 l vettä

Valmistus:

1. Kuumenna vesi ja lisää karpalot. Keitä noin 15 minuuttia.
2. Vispaa joukkoon mannajauhot ja sokeri. Keitä noin 10 minuuttia, sekoittele samalla.
3. Jäädytä ja vatkaa kuohkeaksi.

Kaneli-vaniljakerma

2 dl kuohukermaa
2 rkl tomusokeria
1 tl kanelia
1 tl vaniljajauhetta

Valmistus:

1. Vatkaa kerma vaahdoksi.
2. Vispaa joukkoon sokeri, kaneli ja vanilja.