Suppilovahvero-pinaattikeitto

Suppilovahvero-pinaattikeitto

Moni elää parhaillaan korvasienikautta, mutta minulla taitaa pyörähtää suppilovahverokausi pakastimen antimista taas käyntiin. Suppiksia tuli rohmuttua viime syksynä sen verran reippaasti, että niitä piisaa edelleen, vaikka osan lahjoitin eteenpäin.

Suppilovahvero-pinaattikeitto

Suppilovahvero on ihanan moni- ja helppokäyttöinen sieni. Etenkin näin, kun saa ottaa paketin vain suoraan sulamaan pakastimesta! Aika usein heitän suppikset johonkin pastakastikkeeseen, mutta nyt mieleni teki kermaista sienikeittoa.

Suppilovahvero-pinaattikeitto

Jostain syystä erehdyin luulemaan/muistamaan, että perheen nuoriso ei niin välittäisi tästä keitosta ja olin varannut heille pastaa. No sehän oli väärin luulo ikinä, voi niitä pettymyksen ilmeitä! Sen vuoksi keitinkin samaa tietä uuden satsin sienisoppaa, jotta saatiin kaikki tyytyväisiksi. Jatkossa siis taivaallista sienisoppaa tällä ohjeella tuplamäärä, jotta riittää kaikille! 🙂

Suppilovahvero-pinaattikeitto (noin 3 annosta tai 4-5 pientä alkukulho annosta)

nokare voita
1 pieni sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
noin 200 g pakastettua ja esikäsiteltyä suppilovahveroa sulatettuna
1 ps (70 g )baby-pinaattia
3 rkl vehnäjauhoja
8 dl kuumaa kasvislientä
1 rkl valkoista viinietikkaa
3-4 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
2 dl kuohukermaa
suolaa ja mustapippuria
maun mukaan tuoretta persiljaa

Valmistus:

1. Kuumenna kattilassa voi ja kuullota ensin sipulit. Lisää sitten sienet ja baby-pinaatit. Jatka kuullottamista noin 5 minuuttia lisää. Sekoita jauhot hyvin joukkoon ja kaada sekaan kuuma kasvisliemi. Lisää myös etikka ja timjami.
2. Keitä koko ajan sekoitellen noin 5 minuuttia, kunnes keitto hieman sakenee.
3. Lisää kerma ja jatka keittämistä 15-20 minuuttia lisää.
4. Maista ja tarkista suola. Lisää keittoon hienonnettua tuoretta persiljaa, joko päälle tai pyöräytä keittoon.
5. Nauti hyvän leivän kera.

Melanzane & fenkoli-appelsiinisalaatti

Melanzane & fenkoli-appelsiinisalaatti

Tämän viikon perjantaina meillä oli Perhossa lounaalla tarjolla kasvisruokavaihtoehtona melanzanea eli italialaista munakoisovuokaa. Olin luukulla annostelemassa sitä lautasille fenkoli-appelsiinisalaatin kera ja päätin silloin, että tätähän herkkua on tehtävä myös kotona, edellisestä kerrasta oli jo liian pitkä aika!

Melanzane & fenkoli-appelsiinisalaatti

Perhon melanzane oli vahvistettu soijarouheella ja saman vahvistuksen lisäsin nyt tähän kotiversiooni. Tilallahan voisi käyttää myös jotain muuta kasvisproteiinia, esim. nyhtökauraa tai härkistä tai sitten jättää kasvisproteiini pois, koska perinteisessä versiossa sitä ei ole. Kerran aikaisemmin olen tehnyt melanzanen blogiini suppiksilla täydennettynä. Toimii ihananasti myös sienillä. Tässäkin ruoassa riittää varioimisen mahdollisuuksia!

Melanzane & fenkoli-appelsiinisalaatti

Täyteläisen melanzanen seuraksi sopii mainiosti raikas sisilialainen salaatti fenkolilla ja appelsiinilla. Lisäksi kannattaa olla tarjolla myös hyvää leipää, sillä voi luututa myös lautaselta maukkaat melanzanen rippeet. Voi nam, tämä on niin hyvää!

Melanzane & fenkoli-appelsiinisalaatti

Melanzane

2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
1 sipuli kuorittuna ja hienonnettuna
2 keskikokoista munakoisoa
2 tölkkiä kokonaisena kuorittuja tomaatteja
1 dl (luomu) soijarouhetta
1 tl sokeria
1 rkl valkoviinietikkaa
2 tl italialaista mausteseosta, esim. urtekram
suolaa ja mustapippuria
1 ps mozzarella- emmentalraastetta
1 ps hyvää mozzarellaa, esim. Pirkka parhaat
1 dl parmesaania raastettuna
rypsiöljyä
reilusti tai maun mukaan tuoreita basilikan lehtiä ( itse tykkään laittaa yrttejä reilusti! )

Valmistus:

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
2. Leikkaa munakoisot 1 cm viipaleiksi. Levitä ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja ripottele suolaa päälle. Itketä noin 15 minuuttia ja pyyhi sitten ylimääräiset suolat pois. Pirskota pinnalle reilusti rypsiöljyä. Hiero öljy tasaisesti viipaleiden pintaan ja nosta pelti uuniin. Paahda viipaleita noin 20 -30 minuuttia. ( Voit vaihtoehtoisesti paistaa viipaleet pannulla, mutta minun mielestä uuniversio on aika näppärä ja tulee yhtä hyvää.)
3. Kuumenna pannu ja lisää tilkka öljyä. Kuullota ensin valkosipuleita ja sipulia muutama minuutti. Lisää sitten tölkkitomaatit, mausteet, etikka ja sokeri. Kuumenna ja lisää soijarouhe. Anna kastikkeen hautua noin 20-30 minuuttia. Maista ja tarkista suola.
4. Levitä uunivuokaan leivinpaperi tai voitele se. Kaada pohjalle kastiketta ja lisää sitten munakoisoviipaleita kerros päälle. Ripottele väliin juustoraastetta. Sitten taas kastiketta ja viipaleita sekä lopuksi päälle raastetta ja pieneksi revittyä tai leikattua mozzarellaa.
5. Nosta vuoka uuniin, laske lämpö 200 asteeseen ja kypsennä noin 40-45 minuuttia.
6. Anna melanzanen vetäytyä noin 15 minuuttia folion alla, kun olet ottanut sen uunista. ( Tämä on myös hyvä ruoka uudelleen lämmitettäväksi seuraavana päivänä.)
7. Viimeistele parmesaanilla ja basilikan lehdillä.

Fenkoli-appelisiinisalaatti

1 fenkoli
2 appelsiinia
½ dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunanmehua
1 rkl valkoviinietikkaa
½ tl sokeria
suolaa ja mustapippuria
½ ruukkua rucolaa

Valmistus:

1. Leikkaa fenkoli mandoliinilla tai veitsellä ohuiksi viipaleiksi.
2. Leikkaa ensin appelsiini kuorettomiksi ja kalvottomiksi viipaleiksi sekä lopuksi viipale kolmeen osaan.
3. Vispaa sekaisin öljy, etikka, sitruunanmehu, sokeri, suola ja mustapippuri. Lisää kastike fenkolin ja appelsiinin joukkoon. Anna tekeytyä jääkaapissa noin puoli tuntia ja lisää lopuksi rucolan lehdet.

Paahdetut parsaleivät hollandaise : kylmäsavulohi, parmesaani & prosciutto

Paahdetut parsaleivät hollandaise

Muutama ilta sitten tein pannulla paahdettua parsaa ja hollandaisea. Olen välillä vähän huono kastikekokki ja halusin testata miten hollandaise taas luonnistuu. No ensimmäisestä satsista tuli nopeasti kokkelia, koska olin keittänyt viini-etikkanesteseoksen aivan liikaa kasaan ja toiseksi lisäsin keltuaiset aivan liian kuuman vesihauteen päällä. Pieleen tai siis valitettavasti roskiin meni se satsi, mutta tässä kohtaa voi aina iloisesti tsempata itseään eli ” harjoitus tekee mestarin tai mestari on epäonnistunut usemmin kuin aloittelija on edes yrittänyt”… jne, plaa, plaa eli siivoa edelliset sotkut ja aloita alusta!

Parsaa ja kylmäsavulohta
Paahdetut parsaleivät hollandaise

No mutta sitten toisella kertaa kastikkeeni vallan onnellisesti onnistui. Klassinen hollandaise on niin taivaallista parsojen kera. Pienenä lisänä annoksessa oli mukana vähän kirjolohen mätiä. Kastiketta oli suhteessa hieman enemmän kuin parsoja, joten innostuimme paahtamaan päätteeksi leipiä ja lusikoimme päälle hollandaisea ripauksella mätiä & ruohosipulia. Olipa herkkua sekin ja siitä sainkin ajatuksen näistä parsaleivistä!

Parsaa ja parmesaania
Parsaa ja prosciuttoa

Eli suosittelen tätä nyt teillekin! Rohkeasti hollandaisen kimppuun ja sitten tekemään ihania paahteisia parsaleipiä kolmella tapaa eli parsojen kanssa päälle kylmäsavulohta, parmesaania ja prosciutto-kinkkua. Kaikki kolme toimivat täydellisesti parsan kanssa. Vaikea valita, mikä näistä on paras!

Paahdetut parsaleivät hollandaise: kylmäsavulohi, parmesaani & prosciutto

Hollandaise-kastike

½ dl valkoviiniä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sitruunanmehua
¼ tl valkopippuria
3 kananmunan keltuaista
100 g huoneenlämpöistä voita kuutioituna
suolaa

Paahdetut parsat

rypsiöljyä ja voita paistamiseen
1 nippu parsaa
1 rkl sitruunan mehua
suolaa ja mustapippuria

päälle:
kylmäsavulohta , parmesaania ja prosciuttoa

(lehtipersiljaa)

leipänä siemenjyvä paahtoleipää, josta reunat leikattu pois ( 6 kpl)

Valmistus:

1. Tee ensin hollandaise-kastike. Kiehauta kattilassa muutama minuutti valkoviini, etikka, sitruunamehua ja valkopippuri.
2. Siirrä kuuma neste vesihauteen päälle kulhoon tai kerroskattilaan ja lisää keltuaiset. Sekoita vispilällä voimakkaasti koko ajan, kunnes kastike sakenee.
3. Nosta kattila/kulho pois vesihauteen päältä ja sekoita vielä vispilällä joukkoon huoneenlämpöinen voi. Mausta suolalla. Laita kastike sivuun odottamaan ja kansi /tai kelmu päälle.
4. Huuhtele ja kuori parsat. Kuoriminen tapahtuu nupusta poispäin. Katkaise kuiva tyviosa pois. Leikkaa parsat keskeltä poikki.
5. Lisää kuumalle pannulle voita ja öljyä. Paista parsoja pannulla 3-4 minuuttia. Lisää lopuksi sitruunanmehu, suolaa ja mustapippuria.
6. Paahda leivät.
7. Levitä pohjalle kastiketta. Sitten muut täytteet. Kinkku ja kylmäsavulohi kannattaa laittaa parsojen alle ja parmesaani taas ehkä kivempi parsojen päällä, mutta tyyli vapaa. Lopuksi päälle rouhaisu mustapippuria ja muutama lehtipersilja, jos tykkäät.
8. Nauti heti!