Kurkku-fetasalaatti

Kurkku-feta salaatti

Kotimaisen kurkun sesonki on nyt parhaimmillaan ja näin on voinut päätellä myös anopin kasvihuoneessa, jota ollaan käyty hoitamassa ja jossa kurkkua puskee valtoimenaan. Raikas kurkkusalaatti onkin mainio tapa tuhlata runsasta satoa, siihen uppoaa heti pari kurkkua kerralla. Sitten voisi tietty tehdä kurkkukeittoa, kurkkuvettä, tsatsikia tai kokeilla vaikka kurkkunaamiota. Mitä sinä teet mieluiten kurkusta?

Kurkku-fetasalaatti

2 kurkkua
10-12 mansikkaa (tai esim. vadelmia)
100 g fetaa
1/2 limen mehu
1/2 chili
1/2 tl sokeria
limemustapippuria
ripaus suolaa
tilkka oliiviöljyä
kourallinen minttua

Valmistus :

1. Kuori ja halkaise kurkku. Kaavi lusikalla siemenet. Kuutioi. Poista mansikoista kanta ja halkaise. Kuutioi feta.
2. Laita kaikki raaka-aineet kulhoon ja sekoita. Viimeistele mintulla.

Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin. 

Nektariinisalsa

Kesä ja grillaus sekä grillattavan kylkeen ihanan raikkaat salsat, kuten vaikka tämä nektariinisalsa. Nektariinisalsa on mainio pari mm. grillattujen jättikatkarapuvartaiden seuraan, mutta kokeile toki ihmeessä muidenkin grilliherkkujen kanssa. Ihanaa kesäistä viikkoa!🌸

Nektariinisalsa

2 nektariinia kuutioituna
12 kirsikkatomaattia kuutioituna
4-5 kesäsipulin vartta hienonnettuna
2 cm punaista chiliä hienonnettuna
kourallinen basilikaa hienonnettuna
kourallinen minttua hienonnettuna
1/2 limen mehu
1 tl sokeria
suolaa
(lime) mustapippuria rouhittuna

1. Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja tarjoa!

Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin. 

Ranch-perunasalaatti

Kokeilin taas yhden sortin perunasalaattia. Surautin ranch-kastikkeen tälle pottusalaatille ja siitähän tuli superherkullista. Lisäksi salaatista löytyy maissia, mustapapuja, punasipulia ja cocktail-kurkkuja. Lautasella täydensin salaattia myös cheddarilla ja pikkelipunasipulilla. Ne voisivat olla ihan osa reseptiä, sopivat niin hyvin joukkoon vaikka eivät näy kuvissa. Mainio ranch-perunasalaatti grilliruokien seuraan. Ihanaa kesälauantaita!

Ranch-perunasalaatti

1 kg kiinteää perunaa keitettynä
1/2 prk cocktail-kurkkuja
2 dl mustapapuja
2 dl maisseja
1 punasipuli kuorittuna ja hienonnettuna

Ranch-kastike
3/4 dl turkkilaista jugurttia
1/2 punttia ruohosipuli
1 ruukku lehtipersiljaa
2 tl Dijon -sinappia
2 rkl sitruunanmehua
1/2 valkosipulinkynsi hienonnettuna
tl kärjellinen cayanne-pippuria
1 rkl ketsuppia
suolaa ja mustapippuria
1 dl majoneesia

Valmistus:

1. Laita tehosekoittimeen kaikki ranch-kastikkeen ainekset paitsi majoneesi. Aja sileäksi. Sekoita lopuksi majoneesi joukkoon.
2. Kuutioi kuoritut perunat.
3. Sekoita kulhossa kaikki ainekset ja kastike.
4. Anna tekeytyä jääkaapissa muutama tunti ennen tarjoilua.

Muita perunasalaatteja grilliruokien seuraksi.

Resepti on julkaistu aikaisemmin Bistroemon Instagramissa ja löydettävissä edelleen sieltäkin.