Hyvää suomalaisen ruoan päivää! Keitot ovat mielestäni yksi mainio tapa tuoda suomalaista ruokaa esille. Siinä saa aina helposti näkymään meneillä olevan vuoden ajan. Syksyä kruunamaan sopii tietenkin suomalaisista sienistä keitetty keitto. Tässä olen käyttänyt upean aromaattista mustatorvisientä, mutta tilalle sopivat yhtä lailla suppikset, kantarellit tai muut vastaavat kotimaiset metsäsienet.
Mustatorvisienikeitto ja pororullat
Metsäsienikeiton seuralaiseksi sopii pororullat. Tällä kertaa lisäsin tahnaan myös vahvan makuista kotimaista mustaleimaemmental juustoraastetta, joka tekee pororullista vaan entistä maistuvampia!
Mustatorvisienikeitto ja pororullat
Mustatorvisienikeitto noin 5 annosta
1 sipuli kuutioituna 40 g kuivattuja mustatorvisieniä liotettuna tai noin 500 g tuoreita voita ja rypsiöljyä (1 rkl tattimix-mausteseosta) ½ dl valkoviiniä 1 l kanalientä kourallinen tuoretta timjamia hienonnettuna 2 dl kuohukermaa suolaa ja mustapippuria
Valmistus:
1. Kuullota sieniä ja sipuleita pannulla öljyssä ja voissa. Lisää tattimix, jos on. 2. Lisää valkoviini ja kiehauta. 3. Lisää timjami ja liemi. Anna kiehua hiljalleen 20 minuuttia. 4. Lisää kerma ja kiehauta. 5. Aja sauvasekoittimella sileäksi. 6. Mausta suolalla ja pippurilla maun mukaan.
Pororullat ( 24 palaa)
4 kpl ohutta rieskalevyä täyte: 100 g poron kylmäsavuleikettä kuutioituna ½ dl ranskankermaa 1 dl mustaleimajuustoraastetta 1 dl tuorejuustoa suolaa ripaus ½ tl mustapippuria rouhittuna 1 dl persiljaa hienonnettuna
Valmistus:
1. Laita kaikki täytteen ainekset korkeaan kulhoon ja aja tahnaksi sauvasekoittimella. 2. Levitä tahna rieskojen päälle, mutta jätä loppupäätyyn 1 cm tyhjää. 3. Rullaa tiukasti rullalle ja leikkaa paloiksi.
Edellisen sieniretken sienet on nyt käytetty ja säilötty. Viimeiset kantarellit menivät tähän ihanan syksyiseen piirakkaan. Mustatorvisienet kuivatin ja suppikset pistin pannun kautta (nesteet pois) pakkaseen. Kantarellejakin välillä laitan samaan tapaan kuin suppiksia pakkaseen säilöön, mutta ihan parhaimmillaanhan ne ovat tuoreena !
Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka
Kantarellien sijasta piirakkaan voi käyttää myös esimerkiksi suppilovahveroita, joita varmasti alkaa löytyä pikku hiljaa runsain mitoin. Sesongissa oleva kotimainen kesäkurpitsa on mainio lisä tähän kasvispiirakkaan.
Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka
Viime aikoina olen innostunut leivonnassa käyttämään enemmän erilaisia jauhoja ja kokeilin tähän piirakkapohjaan kolmen jauhon seosta. Se onnistuikin oikein hyvin ensiyrittämällä. Pohjasta tuli maukas ja rapea. Suoraviivaisempi pohja syntyy perinteiseen tapaan vehnäjauhoista ( 100 g voita ja 200 g vehnäjauhoja, suola, vesi, muna) ja onhan se aina sellainen takuutoimiva vaihtoehto.
Nyt pitäisi päästä taas sienijahtiin. Tahtoisin lisää vaikka suppiksia eli taidan marssittaa itseni koiran kanssa metsään! 🙂
Suloista syyskuuta ja sienionnea kaikille metsään menijöille!
Kantarelli-kesäkurpitsapiirakka
pohja: 100 g kylmää voita 100 g täysjyvävehnäjauhoja 60 g sämpyläjauhoja 40 g perunakuitua (pofiber) ripaus suolaa 1 kananmuna 3 rkl kylmää vettä
Täyte:
rypsiöljyä 1 pieni sipuli 1 pieni kesäkurpitsa 400 g kantarelleja tai suppiksia tai muita vastaavia metsäsieniä tai herkkusieniä 2 rkl tuoretta timjamia 1 rkl tattimix mausteseosta (ei välttämätön, erikoiskauppa mausteseos) 2 rkl sitruunanmehua suolaa ja mustapippuria
2 dl ruokakermaa 2 kananmunaa suola ja pippuri
100 g fetaa 1 dl cheddar juustoa tmv. raasteena
Valmistus:
1. Nypi voi ja jauhot sormin muruksi. Sekoita vesi, suola ja kananmuna joukkoon. 2. Kääri taikina kelmuun ja anna taikinan vetäytyä puoli tuntia jääkaapissa. 3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. 4. Kauli kahden leivinpaperin välissä tai levitä taikina käsin voidellun piirakkavuoan pohjalle. Laita päälle leivinpaperi ja kippaa päälle painoksi kuivia herneitä. Esipaista pohjaa 10 minuuttia uunissa. 5. Ota leivinpaperi ja herneet pois. 6. Kaada pannulle tilkka öljyä. Kuullota sipuli. Ota sipuli erikseen. 7. Lisää pannulle kantarellit ja paista sen aikaa, että nesteet hieman kuivahtavat niistä. Lisää öljyä ja mukaan myös kesäkurpitsa kuutioituna. Paista sienet ja kesäkurpitsat rapsakoiksi. Mausta. 8. Sekoita munakermaseos. 9. Levitä piirakkapohjan päälle ensin sipuli. Kaada seuraavaksi kermaseos. Ripotelle sitten pinnalle juustoraastetta ja fetaa. Ja painele lopuksi päälle kesäkurpitsa-sieniseos. 10. Paista piirakkaa vielä noin 20 minuuttia 180 asteisessa uunissa. 11. Tarjoa lämpimänä salaatin kera.
Tykkään välillä kokata ja syödä myös vegaaniruokia, vaikka meillä muuten syödään sekaruokaa, ruokasesonkeja painottaen. Nyt olen kokannut muutamat erittäin mainiot vegaaniruoat uudesta Johannes Laineen kirjoittamasta Goodness Cookbook-vegaaniruokakirjasta, josta sain muutama viikko sitten arvostelukappaleen. Vaikka kirja kantaakin Laineen nimeä, niin hän kertoo kirjassaan, että reseptien takana on koko Oh my goodness-kahvilan tiimi. Reseptit ovat syntyneet vuosien saatossa koko porukan kanssa ja vegaani-ravintolan perustamisen jälkeen onkin ollut tavoite saada heidän reseptejä kaikkien käyttöön. Ja vihdoin reseptit kuvineen on paketoitu tähän kauniiseen kirjaan.
Goodness Cookbook
Kirjasta löytyy mm. tuorepuuroja, mehuja, smoothieita, tofukokkelia, tacoja aamiaiselle. Värikkäitä ja maukkaita bowleja, makoisia kastikkeita, keittoja, burgeria, leipää, burritoa, herkkuja ja jouluosio sekä paljon muuta.
Olen tehnyt kirjasta etenkin bowleja, niin smoothiebowleja kuin ruokaisampaa lounasbowlia. Aamiaisjutut ovat ihan simppeleitä, tosin niissäkin on paljon erilaisia raaka-aineita, joita ei välttämättä aina ole suoraan kaapissa. Punajuuri-falafelbowl oli todella maukas, mutta melko moniosainen resepti vaati monta eri työvaihetta, ei siis mikään pikasalaattikulho. Lopputulos oli kuitenkin kaiken vaivan väärti.
Tofu-salaattibowl
Kirjassa rohkaistaan myös muokkamaan reseptejä. No tätä burritoa muokkasin sitä vähän enemmänkin ja kas taas syntyi myös bowl! En ole tainnut koskaan tehdä salaattiburritoja, jonka vuoksi en huomannut kaupassa katsoa tarkemmin romaine-salaatin lehden kokoa. Ostamani puskan lehdet olivat auttamatta suurin osa aivan liian pieniä ja burriton rullaus pienistä lehdistä oli aika haastavaa ja lopputulos olisi ollut onnettoman ohuita sikareita paperikääreen keskellä. Onneksi on olemassa bowl, koska burriton raaka-aineet rakentuivat siihen vallan kätevästi ja kivuttomasti. Lopputulos oli mielestäni oikein houkuttelavan näköinen ja myös makuinen. Ja muutama hyvänkokoinen ja maistuva burrito sentään lisäksi onnistui! Täytyy joku kerta yrittää uudestaan, kun on paremman kokoista salaatin lehteä käytettävissä. Bowl on kuitenkin erittäin mainio vaihtoehto tälläisessä ”hätätilanteessa”! 🙂
Tofu-salaattibowl
Kirjassa on paljon herkullisia kastikkeita, jotka kruunaavat vegaaniset ruoat -tai miksei ihan minkä vain ruoan. Tofu-burriton tai tässä tapauksessa myös bowlin viimeisteli makoisa mango-tahinikastike. Samoin punajuurifalafel-bowlissa oli ihanaa avokado-hernekreemiä ja pikanttia chilimajoneesia. Siinä oli kivana lisäyksenä myös pähkinäistä dukkahia.
Palaan varmasti kirjan resepteihin uudelleen ja ehkä olisi aika vihdoin käydä myös katsomassa Oh my goodness- kahvila ihan paikan päällä Kalliossa. Kirjasta jäi ainakin mainio maku!
Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle, Viisas elämä.
Tofu-salaattiburrito tai tofu-salaattibowl (kahdelle-kolmelle)
8 kpl ISOJA romaine-salaatin lehtiä, isoja siis jos teet burritoja, bowliin kelpaan pienetkin 1 dl kvinoaa (tilkka omppuviinietikkaa ja rypsiöljyä , ripaus suolaa) 1 porkkana ½ pkt tofua (mausteeksi kurkumaa, paprikaa cayanne, suola ja mustapippuri) 1 avokado (reseptissä mango) herneen versoja 2 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä (oma lisäys)
1. Valmista ensin mango-tahinikastike ajamalla kaikki sen ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa tasaiseksi tahnaksi. Laita maustumaan jääkaappiin. 2. Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi ja sekoita marinadi joukkoon. Laita marinoitumaan jääkaappiin. 3. Keitä kvinoa pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta se halutessassi omppuviinietikalla, rypsiöljyllä ja suolalla. (maustaminen oma lisäykseni.) 4. Kuivaa tofu hyvin ja kuutioi. Paista kuutiot öljyssä pannulla rapeiksi ja mausta yllä olevilla mausteilla halutessassi. (mausteet oma lisäykseni) 5. Jos teet burriton aseta 4 salaatinlehteä limittäin levyksi ja painele lehtiruoto suoraksi, jotta rullaaminen olisi helpompaa. Täytä lehdet alareunasta runsailla täytteillä ja rullaa burrito varovasti kiinni. Siirrä burrito sen jälkeen paperin päälle ja rullaa kiinni. Kiristä rullaa samalla, kun rullaat sitä paperin ympärille. Leikkaa burrito puoliksi. 6. Jos teet bowlin niin asettele salaatin ainekset kauniisti kulhoon.
P.S. Goodness Cookbook- kirjan annokset ovat normaalisti neljälle. Olen tässä reseptissä pienentänyt myös annoskokoa ja kaikkia mittasuhteita en ole pienentänyt suoraan, vaan oman maun mukaan.